Ihmisten rahankäyttö on toisinaan hyvin kummallista.
Ihminen saattaa läpi elämänsä juosta tarjousten perässä säästääkseen joitakin kymmeniä senttejä tuotetta kohden.
Säästeliäisyydestä on tehty elämäntapa, jota noudatetaan hautaan asti.
Kymmenien senttien säästöt unohtuvat kuitenkin nopeasti, kun ihminen on ryhtymässä auto- tai asuntokaupoille.
Siinä ei vuosikymmenten viiden sentin maitopurkkisäästöt käy mielen vieressäkään, kun ihminen pohtii, ostaako 150 000 vai 210 000 euron omakotitalon. 60 000 euron eroa ei mietitä tuolloin maitopurkkeina, vaan rahan arvo on kadonnut kauas pois mielestä, kun talokauppahuuma on iskenyt.
Eikä autokaupassakaan pihistellä.
Vuosien varrella kahvipaketeilla säästetyt eurot sujahtavat hetkessä kalliimpaan peltilehmään, vaikka vieressä olisi kymppitonnin halvempikin peltiläjä.
Auto on ehdottomasti oltava edustava ja siihen pitää panostaa jo ihan naapurikateudenkin takia.
Tuntuu ihmeelliseltä, että jotkut ihmiset elävät säästeliäästi aina siihen asti, kunnes edessä on oikeasti iso ostos.
Sellainen iso ostos, jonka järkevästi ratkaistaessa voisi säästää oikeasti isoja summia. Kyllä isojen ostosten hankkimisella järkevästi säästää huomattavasti enemmän kuin laukkaamalla koko ikänsä alennusten perässä ympäri maakuntaa.
Isojen hankintojen jälkeen monet säästäväiset ihmiset jatkavat eloaan entiseen tapaan.
Senttejä venytään kauppoja kiertämällä upouudella autolla. Samalla, kun matkaa tehdään uudella silmäterällä, koslan arvo laskee jokaisen ajetun kilometrin jälkeen.
Ehkä se lähikaupan muutaman sentin kalliimpi kahvi tulisikin halvemmaksi hankkia kodin vierestä kuin kilometrien päässä olevasta isosta myymälästä.
Eikä uudessa kodissa välttämättä oltu varauduttu valtaviin lämmityskustannuksiin talvipakkasilla, joten säästeliäisyydelle riittää koko loppuelämän ajaksi työsarkaa.