60-luvun opinahjossani, Jyväskylän Lyseossa, jota meidän vanhojen lyseolaisten pitää muistaa aina kutsua maailman vanhimmaksi suomenkieliseksi oppikouluksi, vaikutti opiskeluuni vahvasti englanninkielen opettaja, Pekka Jussila. Kutsuimme häntä Harryksi. Mies oli kuivakkaan englantilaisen huumorin ystävä ja kostuumiltaan lähellä yläluokkaista herrasmiestä.
Yksi hetki Harryn tunneista on jäänyt hyvin mieleen. Opettaja kuljeskeli luokan edessä, leuka nojasi peukaloon ja etusormi pyöri suun edessä kun hän makusteli yhtä sanontaa.
”Minding one´s own business”, pyöritteli Harry.
-Tätä on vähän vaikeaa kääntää suoraan suomeksi, se kun jotenkin vaikeaa meille suomalaisille, nimittäin että yrittäisi huolehtia vain omista asioistaan. Meille on yleisempää vahtia vähän yhden jos toisenkin touhuja, yritti Jussila avata englantilaisille kuulema hyvin tyypillistä sanontaa.
Tuo hetki 1902 rakennetussa Lyseon päärakennuksessa on käynyt usein mielessä kun seuraa nykyistä meuhkaamista, missä eniten oikeassa uskovat olevansa ne, jotka kaikkein kovaäänisimmin tuomitsevat jostain asiasta toista mieltä olevat.
On surullista seurattavaa keskustelu – tai tuskin sitä kannattaa edes keskusteluksi kutsua – jota kuitenkin käydään muun muassa autoilusta, ruuasta, uskonnoista ja monista muista aiheista.
Jos joku sattuu sanomaan, että autoilusta koituu haittoja, joita pitäisi käsitellä ja kehittää keinoja haittojen pienentämiseen, kajahtaa kaukaa takametsistä jyrkkä tuomio tällaisen ”vääryyden” puhujalle.
Tosiasia kun selvästi on, että Suomenkin suurimmissa kaupungeissa on yritettävä koko ajan kehittää keinoja, joilla automassojen tuottamia ongelmia on yritettävä vähentää. Mutta samalla on täysin järjetöntä ryhtyä vaatimaan, että Koillismaankin tapaisissa oloissa elävien olisi luovuttava autoista, joita ilman kulkeminen on mahdotonta.
Yhtä hullua on kovaääninen huuto ruuasta. Kasvisruokaa syövät he, joiden mielestä se on parempi vaihtoehto muunlaiselle ruualle. Muunlaista ruokaa syövät syökööt sitä mitä haluavat, mutta kummallakaan puolella ei pitäisi olla nokan koputtamista sille, mitä joku muu omasta halustaan syö.
Omien mieltymysten ääneen lausumistakaan ei ole tarpeen ottaa vaatimuksena, että jokaisen kansalaisen olisi taivuttava samaan muottiin. Ja tuskin se on edes mielessä suurimmalla osalla omista tavoistaan puhuvilla. Enemmän kuin ymmärrystä toista mieltä olevia kohtaan meillä on nyt ilmassa selvää tahallista ja tarkoituksenmukaistakin väärinymmärrystä.
Mielipiteiden kärjistämisellä uskotaan saavan samaa mieltä olevien joukko entistä enemmän uskomaan vain omaa mieltä olevien oikeutukseen tuomita muuta mieltä olevat.
Enää ei ole olemassa barrikadia, jolle noustaan esittämään vaatimuksia oikeuksien puolesta. On noussut kaksi korkeaa barrikadia, joiden välissä ihmeissään seuraavat meuhkaamista ne, joille edes jollain tavalla on sisäistynyt entisen opettajani mietiskely siitä, kuinka vaikeaa suomalaisten on ymmärtää tuota alussa kirjoittamaani englantilaista sanontaa.
Tosin Englannissakin näyttää jo siltä, että vanha viisaus on sielläkin painettu historian hämärään, Siksi jakautunutta sielläkin keskustelu – tai huuto – omasta oikeassa.