”Mennee ainakin yksi sukupolvi, ennenkuin juoksuhaudoissa huomataan, että sata vuotta sitten syntyneiden puolueiden ohjelma ei ehkä istukaan nykymaailmaan. Sen vanhan ”vihollisen” liberaalimmat edustajat ovat ehkä lähempänä omaa ajatusmaailmaa kuin oman puolueen menneitä glorioita muistelevat harmaat herrat.”
Maaliskuussa kolme vuotta sitten kolumnissani kirjoitin tuon ajatelman. Käytyjen vaalien jälkimaininkeja seuratessa tuntuu, että mietelmä on entistä ajankohtaisempi.
Ensinnäkin ikuisena optimistina ja toivorikkaana tulevaisuuteen suhtautuvana unohtaisin politiikassa viimeinkin määritelmän ”vihollinen”. Tässä asiassa joutuu kuitenkin pettymään.
Ei aivan heti tule mieleen sellaisia vaaleja, joissa ei olisi viljelty tätä keväättä tiiviimmin jonkun toisen puolueen kannattajia suoranaisina ”vihollisina”. Pettyneenä joutuu myöntämään, että vastakkainasettelu on uudestaan kasvamassa.
Sinisilmäisenä alkoi jo vähitellen uskoa, että suomalaisessa ajatusmaailmassa on jo päästy siihen, että meistä jokaisella on pyrkimys kehittää maata entistä paremmaksi ja siinä työssä tarvitaan monenlaisia ajatusmaailmoja, joiden joskus kivuliaastakin yhteensovittamisesta voidaan löytää se polku, jota lähdetään eteenpäin.
Taisin olla totaalisen väärässä. Suomi on muuttunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana omista kuplistaan toista mieltä olevien kupliin ilkeyksiä heitteleväksi susilaumaksi.
Kehitykselle antoi kasvupohjan kahlitsematon nettikeskustelu, missä voi suoltaa käsittämättömiä törkeyksiä, joita aikaisemmin ei voinut rankaisematta ääneen lausua.
Sananvapauden käsitteen täydellisen väärinymmärryksen nimissä voidaan toisista ihmisistä heitellä törkeyksiä, jotka ovat muodostuneet niin jokapäiväisiksi, että niitä jopa oikeuskäsittelyissä perustellaan että ”ne on normaalia kielenkäyttöä”.
Meillä on Suomessa onneksi on sananvapaus. Jotkut eivät vain ole tietoisia, että sananvapauden yksi pilareista on myös vastuu omista sanomisistaan.
Meillä on ilman ennakkosensuuria vapaus sanoa julkisuudessa ihan mitä sylki suuhun tuo. Mutta kirjoittamalla julkisuudessa on muistettava se, että kirjoitukset voivat sisältää loukkaavia törkeyksiä, joiden vuoksi on mahdollista joutua oikeuden eteen vastaamaan kirjoituksista.
Ongelmaksi on muodostunut se alusta, mille kirjoittaa. Ennen se oli melko selvä. Tärkein foorumi kirjoituksille olivat sanomalehdet, niissä ammattilaiset onnistuivat suhteellisen hyvin pitämään kirjoitelmat sivistyneissä rajoissa.
Rajoittamaton netti tuotti uuden jalustan. Sen jälkeen käsitys sananvapaudesta ja varsinkin sen rajoista karkasi täysin käsistä. Populistien juhlat alkoivat.
Kun vielä koko Eurooppa 2015 oli ns. housut kintuissa täysin uuden ilmiön edessä, ei ihme että ollaan nykytilassa.
Shengen- ja Dublinin sopimusta allekirjoitatteassa kukaan ei voinut aavistella, että tulee syksy 2015. Vaan niinpä kävi, että 2003 jenkit saivat päähänsä, että Irakin johto on vaihdettava. Arabikevät pääsi valloilleen, sen hedelmiä nautitaan nyt, kiitos USA:n. Persut voivat kiittää Bush nuorempaa. Ei siis ihme, että heille Trumpkin on iso idoli.