Vanha hyvä ystäväni täällä nykyisellä pääasiallisella asuinpaikallani täytti marraskuussa mukavat seitsemänkymmentä vuotta. Mies on ollut keskeisimpiä päättäjiä tämän kunnan kehittämisessä monen valtuustokauden ajan.
Maakuntalehden synttärihaastattelussa kaveri linjasi toimintatapansa päättäjänä suurinpiirtein seuraavasti: ”olen lähtenyt siitä, että yhtään esitystä en lähde tyrmäämään miettimättä ensin. Päättäjän tehtävä on kehittää, ei panna hanttiin”.
Vanhat irvileuathan ovat muovailleet monen päättäjän toimintatavat hieman toisin. - Mittään en tiijä, mutta hanttiin panen, on tuttu ilmaisu vuosien varrelta.
Koillismaalaisesta ja varsinkin kuusamolaisesta kuntapolitiikasta voisin nimetä useita päättäjiä, joiden toiminta on pääosin perustunut juuri tähän ”hanttiin panemiseen”.
Muistini pelaa vielä sen verran, että näitä vastustettavia kohteita on 70-luvulta lähtien ollut useita. On vastustettu uutta kirjastoa, uimahallia, Kuusamotaloa, Kitkantien kehittämistä, golfkenttää, lentokenttää erityisesti ja tietysti Rukan kehittämistä.
Yleisin syy vastustamiseen on ollut lentävä lause: ensin leipä ja sitten lirkutukset.
Onneksi nämä hanttiinpanijat ovat jääneet pieneksi marginaaliryhmäksi. Heidän toimintansa on tuottanut tietysti mukavia otsikoita ja ikäviä keskusteluja valtuustosalissakin.
Jos joukko olisi kasvanut suuremmaksi, Kuusamossa ei tällä hetkellä olisi sen enempää Kuusamotaloa kuin uimahalliakaan, parhaillaan rakenteilla olevasta jäähallista puhumattakaan.
Yksi aikansa puhutuimpia hankkeita oli Tropiikki. Pääosin yksityisin riskirahoituksin pystyyn pantu hanke on kasvanut ja tuottanut kaupunkiin mittavat investoinnit.
Harjannostajaistilaisuudesta muistan kun hanttiinpanijoiden suista kuului murinaa: mikähän tästäkin tulee, ei elä pitkään.
Yksi sen ajan merkittävimmistä kehittämiseen pyrkineistä päättäjistä kuittasi puheet ikimuistoisesti: No käy miten käy, mutta ei tätä laitosta kuitenkaan koskaan tulla pillarilla Petäjälampeen pukkaamaan.
Tropiikillakin on ollut vaiheensa, mutta siinä se seisoo edelleen ja tuottanut ympärilleen paljon muutakin seutua hyödyntävää.
Ihmiset, niin päättäjätkin voidaan karkeasti jakaa kahteen joukkoon: ongelmien hakijoihin ja ratkaisujen etsijöihin.
Ongelmia ja vaikeuksia löytyy aina. Niiden hokeminen ei kuitenkaan johda muuhun kuin kehityksen pysähtymiseen. Kehittämiseen liittyy aina riskejä, jotka joskus toteutuvatkin, mutta useimmiten riskien ottaminen on tuottanut hyvinvointia ja kehitystä.
Yhden esimerkin tarjoaa naapurikaupunkimme kävelykadun remontti 90-luvulla. Kadun rakentamisessa kehittäjät keksivät, että kaukolämpöverkoston uusiminen voidaan tehdä niin, että paluuputkien hukkalämmöllä katu pysyy koko talven sulana. Reilun parin korttelin matkalta kiinteistöt ottivat haasteen vastaan ja niiden kohdalla putkisto uusittiin uudella tavalla.
Osa kiinteistöistä ei lähtenyt kustannussyistä mukaan tähän joidenkin ”hulluudeksi” leimaamaan hankkeeseen.
Pari päivää sitten kadulla kävellessäni oli mukava kävellä sulalla osuudella. Ne talot, jotka eivät kustannussyistä lähteneet mukaan, kiroavat nyt. Jokatalvinen katuosuuden puhtaanapito on vuosien varrella tullut maksamaan moninkertaisesti ne kulut jotka oltiin säästävinään.
Hyvää uutta ja kehittämiseen tähtäävää vuotta.