Lukijalta

Soitot: Vii­sain­ta myydä Golf-kent­tä ra­ken­nus­ton­teik­si?

Lähes ensi töikseen Sipilän hallitus poisti Kelan maksaman erikoisruokavaliokorvauksen 23,60 euroa/kk. Ruokavalio on ehdoton esimerkiksi diabeetikolle ja keliaakikoille lääkkeiden lisäksi. Veroton tulo. Hallituskaudella etuus 12 x 23.60 e on 307.20 vuosi x 4 vuotta on 1.228.80 euroa. Olisitte laittanut edes tulorajan kuten esimerkiksi asumistuessa. Pienituloiselle työttömälle ja eläkeläiselle poisto oli kohtuuton, kommentoi nimimerkki äänestäjä muistaa.

Eikö olisi viisainta myydä golfkenttä rakennustonteiksi, että siitä olisi tuloja, eikä menoja? Golfaajat pääsevät kyllä jonnekin lämpimään vetämään kärryjään. Köyhä

Hirviporukoilla on sellainen harhaluulo, että niistä tulee alueen maanomistajia sillä hetkellä kun ne saavat metsästysluvan jonkun yksityisen maalle.

Kuusamon kirkkoherralle toivomus pieni. Laittakaapa ylijäämä ruuan jako pystyyn, tarvitsevia kyllä on.Vapaaehtoisia kyllä löytyy, näinhän tehdään naapurikunnissakin.

Kyllä Posion kunnan pitäisi arvostaa samalla tavalla pitkäaikaisia luottamushenkilöitä kuin Kuusamossa.

Kannattikohan niitä sähköyhtiön osakkeita sittenkään myydä, taisi tulla laskuvirhe?

Suomessa kaivoksen perustaminen on jopa ulkomaalaiselle jokamiehenoikeus, kiitos kok/kepu ja Pekkarinen. Äkkiä kaivoslaki muiden maiden tasalle!