Alakerta | Suvi Peltola / suvi.peltola@koillissanomat.fi
///////Maanantaille 25.6.///////////////////
Kun kauppakeskus Myyrmannissa räjähti, hämmästyin. Kun Jokelan koulussa ammuskeltiin, huolestuin.
Kyseiset tapaukset oli kuitenkin vielä helppo sysätä yksittäisten, mieleltään sairaiden ihmisten teoiksi.
Kauhajoen pyssymies sai minut pelkäämään, ja Hyvinkäällä tulittanut nuori nosti niskavillat pystyyn.
Silti, ehkä lähinnä itsenäni rauhoitellakseni, sysäsin vielä nämäkin murhenäytelmät muutaman todellisuuden tajunsa menettäneen miehen harteille.
Totta on, että kaikki edellä mainitut tapaukset ovat erillisiä kohtauksia ympäri Suomea taajaan esitetyssä murheellisessa näytelmässä. Jokelan ja Kauhajoen ampujilla on toki yhteistäkin, ainakin esikuvissa ja tekotavassa.
Yhtä kaikki, viime kädessä nämä tapaukset voidaan lukea äärimmäisen epätoivoisten yksilöiden hätähuudoiksi. Huudoiksi, joihin olisi pitänyt kyetä vastaamaan jo paljon ennen järkyttäviä käänteitä, mutta joihin puuttuminen juuri niiden henkilökohtaisuuden vuoksi on äärimmäisen vaikeaa.
Yksi sairas mieli luiskahtaa kovin helposti väljän turvaverkon silmästä.
Sitten käynnistyi perhesurmien sarja. Sen viimeisimmät, Poormarkkuun sijoittuvat käänteet nostavat palan kurkkuun. Uutinen sai minut manaamaan ääneen.
En missään tapauksessa, ikinä enkä koskaan käy puolustelemaan kouluissa tai kauppakeskuksen katolla ammuskelleita. Jos mahdollista, perheensä päivät aseella päättäviä ymmärrän vielä vähemmän.
Mikä pahinta: heidän tapauksessaan kyse ei useinkaan ole vain yksittäisen ihmisen sairaan mielen yhtäkkisestä hajoamisesta, vaan koko perhe on saattanut oirehtia jo pitkään.
Jos ja kun turvaverkko ei kykene nappaamaan yhtään usein suurtenkin perheiden pahoinvoivista jäsenistä, on jossakin jotakin pahasti pielessä.
Vaikka oma perhe vielä puuttuukin, olen perheihminen henkeen ja vereen.
Perhe - sen jäsenistöä tarkemmin määrittelemättä - on yhteiskunnan perusyksikkö. Sen varassa, ympärillä ja yhteydessä on paras mahdollinen paikka elää.
Ainakin pitäisi olla.
Maailma on täynnä epäsopivia sanapareja, mutta omaan korvaani erityisen pahasti särähtää sanojen perhe ja surma yhdistäminen. Ajatuskin puristaa rintaa.
Lopuksi vielä hatunnosto kilpailevalle medialle. Ilta-Sanomien viime keskiviikkoinen pikimusta, kaikkien mahdollisten kriisipuhelimien numeroilla tekstitetty ykkösaukeama puhutteli.
Toivon mukaan edes yksikin käsi sen ansiosta tarttuisi aseen sijasta kännykkään ja näppäilisi esimerkiksi velkaneuvonnan tai valtakunnallisen kriisipuhelimen numeron.
Suvi Peltola