Pakkanen on viime aikoina paukkunut kohtuullisen korkeissa lukemissa. Tähän aikaan vuodesta penkkiurheilijaa kuitenkin lämmittävät talvilajien arvokilpailut. Vastikään Garmish-Partenkirchenissä päättyneissä alppihiihdon MM-kisoissa suomalaismenestys ei ollut aivan toivotun kaltaista Andreas Romarin ja Marcus Sandellin hyviä suorituksia lukuunottamatta. Pikkaisen jäi tietysti se Poutiaisen pujottelu harmittamaan. Pieneen virheeseen meni mitali. Sille ei voi mitään.
Nyt kun alppihiihdon maailmanmestaruuskilpailut ovat onnellisesti takana, on aika keskittyä Oslossa käynnistyviin pohjoismaisten hiihtolajien MM-kisoihin. Edellisistä, vuonna 1982 Oslossa järjestetyistä, MM-hiihdoista on ihmiskunnan mieliin syöpynyt kuva sumun keskeltä voittoon sukeltavasta 18-vuotiaasta Matti Nykäsestä. Itse olin tuohon aikaan sen verran nuori, etten muista kisoja seuranneeni, mutta Matin voittohypyn olen toki nähnyt useampaan kertaan jälkikäteen. Tai siis sen, mitä siitä sumun keskeltä näkyi.
Mäkihyppy on muuttunut valtavasti tuon Nykäs-Matin voittohypyn jälkeen. Tänä päivänä tuota jaloa urheilulajia ei varmasti harrasteta vastaavanlaisissa olosuhteissa, varsinkaan MM-tasolla. Nykypäivän säännöt ja vaatimukset taitavat olla sellaisia, että hyppääjän pitää näkyä kunnolla kansainvälisessä tv-kuvassa. Sumuun on siis mahdotonta sukeltaa.
Nykäsen Matin kultamitali jäi noissa edellisissä Holmenkollenilla järjestetyissä MM-kisoissa Suomen ainoaksi. Tuolloin Suomi saavutti myös neljä hopeaa ja neljä pronssia. Vastaavaan saavutukseen lienee mahdotonta päästä tämän vuoden MM-kisoissa, sillä yhdeksän mitalin saavuttaminen kuulostaa melko utopistiselta. Joillakin suomalaisurheilijoilla on tietysti hyvät saumat palkintokorokkeelle, mutta sellainen vaatii täydellistä onnistumista. Epäonnistumisiin ei ole varaa.
Näin kuusamolaisittain kisoissa riittää tietysti jännitettävää Koivurannan Anssin edesottamuksia seuratessa. Anssi tuskin taistelee aivan mitaleista ensimmäisissä MM-kisoissaan mäkihyppääjänä, mutta mahdollisuudet melko hyville sijoituksille ovat olemassa. Mitali Anssille voisi tulla joukkuemäestä, mutta se vaatisi jokaiselta Suomen joukkueen jäseneltä pientä venymistä kauden aiempiin suorituksiin nähden.
Nyt ei sitten muuta kuin jännittämään kuinka kisat sujuvat Holmenkollenin legendaarisissa maisemissa. Ehkäpä television tarjoaman urheiluviihteen lomassa voisin jossain vaiheessa käydä itsekin sivakoimassa perinteisellä hiihtotavalla. Kunhan vaan nuo pakkaset palaavat siedettävälle tasolle.