Alakerta | Vappu Jaakkola / toimitus@koillissanomat.fi
”Teiän talossa on tulipalo!!!! Mene heti sinne, äitis soitti ja käski sanoa”, tekstaan kolmen soittoyrityksen jälkeen hätäisesti poikaystävälleni, jonka kyydistä juuri nousin.
Keskisuuri rakennuspalo Nuottatiellä, kertoo tilannehuone.fi. Poikaystäväni vuokra-asunto – kahden vuoden kakkoskotini, jossa olen toisinaan lähes asunut – kerrostalo, jossa asuu niin paljon tuttuja, että kaveriporukassa kutsumme sitä Kuusamon Pihlajakaduksi – tulessa?
Ennen kuin edes tiedän palon laajuutta, näpyttelen ensimmäisen mieleeni tulevan ajatuksen: ”Pelasta mun maalaukset sieltä!”
Ei, en pyydä poikaystävääni syöksymään palavaan taloon oman omaisuutensa tai edes ihmisten pelastamiseksi, vaan hänelle maalaamieni taulujen takia. Talon sisälle meno on kuitenkin jo kielletty. Seuraavaksi kysyn ”mitä jos kaikki sun vaatteet palaa?”, ”eihän sulla oo siellä mitään kovin arvokasta?”, ja ”eihän siellä talossa ole enää eläimiä?”.
Hetken päästä utelen, joko poikaystäväni tietää mistä palo syttyi, onko hänen kämpässään vaurioita, onko saman rapun yläkerrassa asuvan kaverini kämppä ihan liekeissä, entä toisen rapun yläkerrassa asuvan kaverini kämppä, entä toisen rapun alakerrassa asuvan poikaystäväni äidin kämppä.
Sitten pääsen paikalle toimittajan roolissa, ja vaikken näihin kysymyksiin vastauksia saakkaan, selviää se, mitä en aikaisemmin edes ymmärtänyt kysyä.
Kaikki asukkaat ovat turvassa, vihoviimeistä vastahakoista kissaa myöten.
Vuorokautta myöhemmin tilanteen hieman rauhoituttua hätäisten viestieni lukeminen saa ihmettelemään omaa reagointiani ja asioiden tärkeysjärjestystä. Palavasta talosta mukaan ei saa eikä ehdi ottaa mitään, mutta vielä illalla tapahtuneen jälkeen mietin, mitä asioita itse yrittäisin pelastaa kodistani.
Toivottavasti tositilanteessa kissani ei tulisi mieleeni vasta neljäntenä taulujen, vaatteiden ja arvoesineiden jälkeen. Tuskinpa, kun vaarassa olisi oma lemmikki. Kaltiotalon palosta kuultuani huoli maalauksistani oli kuitenkin niin äkillinen ja aito, etten ehtinyt edes ajatella muuta. Nyt kun tiedän taulujen olevan kunnossa, ne tuntuvat yllättävän arvokkailta.
Vaikka kaikkein tärkeintä onkin, ettei kenenkään henki ollut vaarassa, toivon todella, etteivät vesivahingot ja savu tuhonneet talon asukkailta mitään äärimmäisen arvokasta. Asioita, jotka nousevat heti ensimmäisenä mieleen – asioita, joilla on suurin tunnearvo.
Vappu Jaakkola
toimitus@koillissanomat.fi