Suomalaista nykymusiikkia on ylistetty laajalla rintamalla.
Itselleni tämä ylpeydenaihe ei ole auennut kuin muutaman naisartistin osalta.
Kun kuuntelee nykyisiä mieslaulajia ja -räppäreitä tulee paremminkin mieleen, miten noin huono taso Suomessa voikaan alla.
Tuntuu siltä, että näille miehille riittää tatuoitu vartalo. Laulaminen tai räppääminen on sivuseikka. Monet tällä hetkellä suositut miesartistit näyttävät vankilakundeilta, mutta kuulostavat pikkutytöiltä.
Miehen kuuluu olla nykyaikana pehmeä.
Sitä juuri tämänhetkiset suomalaiset miesartistit ovatkin. Rakkauden perään piipittäviä solisteja, jotka pyrkivät tekemään toinen toistaan imelämpiä sanoituksia hitaisiin biiseihin.
Se on sitten sitä romantiikkaa, kun suomalainen laulajamies vollottaa ensin renkutuksessaan ja sen jälkeen vielä vetistelee televisiossa.
Juuri tällä hetkellä suomalainen musiikki lepää vahvasti naisten varassa.
Siinä missä miehet vetistelevät ja kirkuvat, niin naiset näyttävät osaamistaan rouhevasti ja tyylikkäästi.
Vaikuttaakin siltä, että suomalaiset naisartistit ovat enemmän kiinnostuneita musiikista kuin ulkonäöstään – toisin kuin miesmuusikot.
Suomalaisella naisartistilla saattaa olla haastatteluissa huoleton makuukammarikampaus, mutta mieslaulaja ei suostu tulemaan ulos kotoaan, jos yksikin hius sojottaa väärään suuntaan tai tatuointi ei ole näkyvillä.
Vielä viime vuosituhannella Suomesta nousi rokkareita kansainvälisillekin lavoille. Nyt ei tahdo suomalaisesta musiikista löytää edes miespoppareita.
Rokkarin ja nykyisen miesartistin erottaa helposti.
Rokkari selittää biisissään karskeja tunteitaan, nykyinen miesartisti selittää helliä tunteitaan laulujen lisäksi televisiossa ja lehtien palstoilla.
Toinen varma merkki erottamiseen on se, että rokkarilla on kovassa käytössä revenneet farkut, silotellulla miesartistilla on valmiiksi revityt housut.