Minä aloitin elämäni valtion lahjoittamassa pahvilaatikossa. Kun kasvoin vähän, äiti harjasi pikkuruisia maitohampaitani kunnallisesta hammashoitolasta saadulla sinisellä hammasharjalla. Päivisin pistelin perunamuusia poskeen kunnallisen perhepäivähoitajan rivitalokolmion keittiössä. Silloin en vielä tajunnut, etteivät lapset kaikkialla maailmassa katso Muumeja isiensä kanssa.
On ihmeellistä, miten paljon negatiivisuutta Suomeen mahtuu, vaikka meillä on niin moni asia hyvin. Suomessa tytötkin voivat kävellä yksin kadulla ja pukeutua kuten haluavat, eikä kenenkään tarvitse pelätä joutuvansa tapetuksi mielipiteidensä tai uskontonsa vuoksi. Jos kuitenkin joutuu satutetuksi, voi lähtökohtaisesti luottaa saavansa puolueettoman oikeudenkäynnin, jonka lopputulos ei perustu lahjuksiin.
Suomalaiset lapset saavat myös lähtökohdistaan riippumatta käydä hyvää ja ilmaista julkista koulua korkeasti koulutettujen ja useimmiten vieläpä oppilaistaan välittävien opettajien opastuksella. Täällä ei oppiakseen tarvitse turvautua kalliiseen yksityiseen kotiopetukseen, kuten esimerkiksi kavereideni Saksassa ja Kreikassa. Meille on annettu hyvät lähtöasemat: meistä voi tulla mitä vain.
On myös mahtavaa, että Suomessa asiat pääsääntöisesti hoituvat. Vaikka juna ei tulisikaan minuutilleen aikataulussa kuten Saksassa, voin luottaa, että ennemmin tai myöhemmin se tulee. Ja vaikka se saapuisikin myöhemmin, voin luottaa siihen, että pääsen turvallisesti perille. Kauppojen hyllyissä on aina ruokaa, eikä valtio salaile tapahtuneita onnettomuuksia.
Ei elämä tietenkään ole täälläkään pelkkää onnellista leijailua. Kilpailu työpaikoista kovenee jatkuvasti, eikä kukaan tiedä, mitkä alat työllistävät tulevaisuudessa. Siksi tulevaisuus jännittää ja monet nuoret pelkäävät tekevänsä vääriä, peruuttamattomia valintoja. Vaikean taloustilanteen vuoksi työpaikat ovat kiven alla ja siksi moni lahjakas ja ahkera nuori jää ilman ensimmäistä työpaikkaansa – sitä tärkeintä.
Minua huolettaa se, että suomalaiset ovat vaarassa jakautua niihin, jotka luhistuvat työ- ja opiskelukuormansa alle ja niihin, jotka kokevat itsensä täysin hyödyttömiksi. Tunnen monia ikäisiäni nuoria, jotka jo nyt keikkuvat loppuunpalamisen partaalla. Toisaalta vastaanottokeskuksissa makoilee tyhjän panttina tuhatmäärin kauheuksia paenneita työhaluisia, jotka eivät pääse elämässään eteenpäin osin tyhjänpäiväisten ennakkoluulojen vuoksi.
Hyville asioille ympärillään tulee herkästi sokeaksi. Laadukkaassa julkisessa terveydenhuollossa ja maailman mittakaavassa poikkeuksellisissa liikunta- ja kulttuuripalveluissa ei pitäisi olla kauheasti valittamista. Aina mitään tiettyä kohdetta ei edes ole, vaan valitamme ihan vain valittamisen vuoksi tietoisina siitä.
Onneksi aina on mahdollisuus muutokseen. Huonosta kohtelusta ja epäkohdista pitää saada sanoa, eivätkä voimat aina riitä elämän hyvien puolien näkemiseen, mutta oman tyhjänpäiväisen marinan tiedostaminenkin on eteenpäin. Olisipa se yhtä helposti tehty kuin kirjoitettu.