Tämä maanantai on tuoreille ylioppilaille ja muille valmistuneille yksi taitekohta. Juhlat ovat takana, mutta elämä vasta alussa. Nyt pitäisi alkaa päättää mitä tekee isona.
Meikäläisen lakki on pölyttynyt kaapissa jo neljä vuotta, mutta tuon ajan vielä helposti muistaa. Lukioaikoihin palaakin ajatuksissaan mielellään. Silloin elämä oli yhtä juhlaa.
Kurssit hoituivat siinä sivussa kiitettävin arvosanoin. Ulko-ovella lyötiin vielä stipendiä kouraan. Vanhempien luona asuessa ei juuri mistään tarvinnut ottaa vastuuta.
Tuolloin mentiin nousukautta, joten kesätyöpaikkakin oli nuorelle ylioppilaalle siunaantunut, vieläpä tuolloin vetovoimaiselta tuntuneesta Helsingistä.
Edessä oli myös aikuistuminen, ja sen myötä tuleva vastuu. Olin päntännyt koko alkuvuoden pääsykokeisiin, joissa sitten epäonnistuin. Minun kannaltani oli onni, että tiedossa oli myös asevelvollisuuden hoitaminen. Tuona aikana ehti kehitellä hyvän varasuunnitelman, jota parhaillaan toteutankin.
Tuoreen ylioppilaan kannattaa asettaa rima korkealle, mutta varata alle paksu patja. Muuten putoaminen voi tehdä kipeää.
Nuorille miehille valtionpalvelus on hengähdys- ja mietintätauko ja hyvä paikka oppia vastuullisuutta. Toisaalta se siirtää opiskeluja ja työelämän alkua, sekä lyhentää näin paljon puhuttuja työuria alkupäästä.
Tytöt pääsevät heti toimintaan kiinni, mikä on parhaimmillaan selkeä etu. Naiset kun osaavat muutenkin pitää itsestään paremmin huolta.
Tavoitteiden ja varasuunnitelmien lisäksi nuori tarvitsee sinnikkyyttä. Ensimmäiseen vastoinkäymiseen ei kannata luovuttaa. Helpompaa on, kun ei lataa kaikkia munia samaan koriin.
Hyvän kivijalan saa muurattua opiskelemalla ahkerasti jo lukiossa tai amiksessa, sillä hyvä todistus voi avata ovia tulevaan, ja tietyt rutiinit kantavat jatko-opinnoissa.
Urasuunnittelua voi ja pitää tehdä, mutta mahdottomiksi osoittautuviin haaveisiin ei kannata jäädä naiivisti roikkumaan. Omat realiteetit pitää tunnistaa, ja tarttua avoimesti eteen tuleviin mahdollisuuksiin.
En minäkään olisi ylioppilasjuhlissa uskonut, jos joku olisi sanonut, että tasan neljän vuoden päästä kirjoitat kolumnia Kuusamossa.
Omassa elämässä kaikki oli tuolloin auki, mutta Suomella meni paremmin kuin nyt. Maassamme oli jopa toimiva hallitus. Sellainen, jonka toilailuja kukaan ei näyttäisi nyt haluavan alkaa paikkailemaan. Irwiniä mukaillen, se oli sitä surutonta nuoruusaikaa, ja Vanhanen ministeri vain.