– Pipsa oli kiltti ja seurallinen. Koira lähti tavalliseen tapaan käymään itsekseen ulkona illalla.
Koiraa ei kuitenkaan kuulunut tunnin kuluttua, mikä oli Virkkuloiden koiralle pitkä aika.
Virkkulat lähtivät etsimään koiraa.
– Kävelimme järven rantaa ja läheisiä teitä, Virkkula kertoo.
Virkkula oli huolestunut toden teolla törmättyään lumessa näkyviin suuren eläimen jälkiin. Etsintä piti kuitenkin lopettaa, koska se kävi pimeässä mahdottomaksi.
– Nukuimme sitten muutaman tunnin aamuyöstä ja heti valoisan alettua jatkoimme etsintää.
Aamulla noin seitsemän aikaan aloitettujen etsintöjen päätteeksi löytyivät verijäljet, kun päätettiin katsoa vielä pelto talon vieressä. Virkkula kertoo, että susi oli napannut koiran aivan pirtin ikkunan alta.
– Olimme olleet illalla varmaan toisella puolella taloa, tai pesulla, kun emme kuulleet mitään. Susi oli raahannut Pipsaa noin viitisenkymmentä metriä pellolle, jossa se oli raadellut koiramme, Virkkula kertoo surullisena.
Pipsa-koira oli tullut Virkkuloiden perheenjäseneksi lähes kymmenen ikävuotensa aikana.
– Lapsenlapset tulevat viikonloppuna. Hautapaikka on laitettu koiralle valmiiksi, Virkkula kertoo.
Virkkula toteaa koiran löytymisen olleen suuri helpotus, vaikka pahalta tuntuukin.
– En voinut ottaa kuvia verijäljistä, se oli sellainen paikka, tuntuu niin pahalta, hän kuvailee.
Virkkula kertoo, että susi tai kaksi sutta oli liikkunut talon läheisyydessä vielä yöllä tai aamuyöllä. Hänen mukaansa paikalla käyneet poromiehet vahvistivat jäljet suden jäljiksi.