Kirkkosali Tampereella viime sunnuntaina. Istun arasti perimmäiseen penkkiin ja jään tähyilemään, josko silmiini osuisi ketään tuttua. Ei osu. Sen sijaan katseeni löytää naisen, joka ilmiselvästi suunnittelee istuvansa viereeni. Apua.
Nyt olisi mitä oivallisin paikka avata keskustelu, hankkia salista ensimmäinen tuttu, mutta sellaiseenhan me suomalaiset olemme aivan liian... Niin mitä? Arkojako? Sisäänpäinkääntyneitä? Mörököllejä?
Vai ehkä vain hitaasti syttyviä ja hieman aloitekyvyttömiä?
Kirkkoreissuni Tampereella jatkui niin kuin pelkäsin: nainen todella asettui vasemmalle puolelleni. Jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä en kuitenkaan kangistunut tuppisuuksi, vaan sain aloitettua keskustelun.
”Ei kai minä ole kenenkään vakiopaikalla”, tiedustelin naiselta. ”Tiedän että monet tykkäävät istua kirkossa aina samassa paikassa”, jatkoin osoittaakseni halukkuuteni sananvaihtoon.
Ja arvatkaa mitä? Nainen hymyili! Ja vastasi! Kun hänkin sitten intoutui esittämään kysymyksiä minulle, tajusin ajautuneeni keskusteluun ventovieraan kanssa. Se tuntui mahtavalta, mutta paras oli vielä edessä.
Kohtaamisemme nimittäin huipentui keskustelukumppanini vilpittömästi ja positiivisesti hämmästyneeseen ilmeeseen. Se ilmestyi naisen kasvoille, kun kiitin häntä seurasta.
”Kiitos kun olit niin ystävällinen minulle”, sanoin. ”Minua vähän jännitti tulla tänne, kun en tuntenut ketään, mutta sinä sait jännitykseni katoamaan”, tunnustin vieruskaverilleni.
Kun katseemme erotessamme kohtasivat, tiesin molempien jatkavan omaa päiväänsä kirkon jälkeen poikkeuksellisen hyvällä mielellä.
Kerrataan vielä: Olin siis yksin ja peloissani vieraassa paikassa, mutta rohkaisin itseni puhumaan tuntemattomalle. Myös hän rohkaisi itsensä puhumaan minulle, minkä seurauksena me molemmat tulimme hyvälle mielelle. Aika yksinkertainen kaava parantaa omaa ja toisen päivää, eikö?
Väitin muuten edellä, että rohkeuteni aloittaa keskustelu ventovieraan kanssa olisi tullut minulle yllätyksenä. Se ei aivan pidä paikkaansa, sillä olen tutustunut viime aikoina moniin vuorovaikutustilanteisiin liittyviin vinkkeihin.
Makustelkaapa vaikka tätä, vuorovaikutuskouluttaja Pia Koposen vinkkiä: Sano toisen tarpeille kyllä ja löydät hänen tarjoamistaan ajatuksista jotakin, johon tarttua. Omia tarpeitaan ei tarvitse siirtää syrjään, mutta toista hyväksyvästi kuunnellen voi löytää jotakin innostavaa.