Alakerta | Petri Karjalainen / petri.karjalainen@koillissanomat.fi
Kuvitellaan, että Kuusamoon vyöryy tuhansien pakolaisten joukko. Miten kohtelisimme avuntarpeessa olevia ihmisiä?
Tilannetta ei tarvitse vain kuvitella. Näin tapahtui helmikuussa 1922, kun kolmen tuhannen vienankarjalaisen pakolaisen joukko pelmahti Kuusamoon. Suurin osa heistä tuli rajan yli Lämsänkylän kohdalta.
”Palelluksissaan olivat ja nälkään nääntymässä”, muisteli Jenni Niskala Seppo Ervastin kirjoittamassa Kuusamon historiassa. Ensimmäiset saivat suojan Kortesalmen, Hyrkkään, Multiperän, Niskalan ja Jämsän taloista.
Kuusamo järjesti pakolaisille väliaikaisen majoituksen ja lapsille koulun.
Vienankarjalaisten kohtalo on minua aina kiinnostanut ja etenkin nyt, kun pakolaisista on kättä väännetty. Ervastin Sepolta kysyin lisätietoa aiheesta. Olin ylpeä kuullessani, että kuusamolaiset ottivat vienankarjalaiset vastaan auttavaisesti. Kannattaa lukea hänen kirjoituksensa toisaalla tässä lehdessä.
Kuusamo oli Oulun ja Vienan välisen kaupan solmukohta ja kuusamolaiset olivat tottuneet vienankarjalaisiin. Heitä ei täällä ryssitelty, kuten lännempänä ja etelämpänä.
Tulimme ystävien luo, kertoi pakolaisten johtajiin kuulunut Janne Rajamaa (Rodionoff) myöhemmin.
Niikkoset (Nikonov), Ahavat (Afanasjeff), Rohkimaiset (Ullinov), Pyyt ja monet muut suvut – nyt perikuusamolaisina pidetyt – kotiutuivat näille seuduin pakolaisina.
Aitosuomalainen paine ei ollut tuntematonta tuolloinkaan. Valkoisessa Suomessa tunnettiin syvää epäluuloa Neuvostoliittoa ja sen kommunistihallintoa kohtaan, mikä aiheutti epäluuloa myös kaikkea venäläisperäisenä pidettyä kohtaan.
Oli melkoista kohtalon ivaa, että vienankarjalaiset joutuivat suomentamaan sukunimiään neuvostodiktatuurin herättämän epäluulon vuoksi. Diktatuurin, jota he olivat paenneet ja sielunsa pohjasta inhosivat.
Vienankarjalaiset ottivat Suomen kotimaakseen ja olivat syvästi isänmaallisia.
Rutiköyhä 1920-luvun alun Kuusamo pystyi auttamaan tuhansia pakolaisia ja asuttamaan heistä noin 250. He toivat mukanaan omat tapansa, ortodoksisen uskonsa ja uutta elinvoimaa.
Mikä meitä oikein vaivaa, kun nyt 25 pakolaisen vastaanotto tuntuu joidenkin mielestä kaatavan kaupungin talouden niille sijoilleen? Ehkä hätä oli lähempänä omatuntoa silloin, kun nälkä ja vilu saattoi tulla myös omiin nurkkiin.
Parikymmentä vuotta myöhemmin kuusamolaiset jakoivat vienankarjalaisten kohtalon joutuessaan kahteen kertaan evakkoon.
Pyytävän mieli oli puhdas, kun oli itse apua tarjonnut.
Petri Karjalainen