”Tai­ta­via, luovia ja ah­ke­ria” – Po­siol­la la­ki­tet­tiin 11 uutta yli­op­pi­las­ta

Posion lukion ylioppilasjuhlassa lakitettiin kaikkiaan 11 uutta ylioppilasta.
Posion lukion ylioppilasjuhlassa lakitettiin kaikkiaan 11 uutta ylioppilasta.
Kuva: Erkki Ahola

Posion lukion ylioppilasjuhlassa lauantaina lakitettiin kaikkiaan 11 uutta ylioppilasta. Lämminhenkisessä juhlassa vanhemmat, sukulaiset, opettajat sekä muu yleisö saattelivat nuoret elämänpolulle.

Rehtorin puheessaan lukion rehtori Elina Lämsä määritti uusien ylioppilaiden olevan taitavia, luovia ja ahkeria.

– Mikään ei ole teille mahdotonta, maailma on teille auki, vain omat unelmat ovat rajoina menestyksellenne, Lämsä kannusti.

– Tänään on helppo todeta, että elämä on hyvin. Kauan tavoiteltu ylioppilastodistus on saavutettu, ja valkoinen lakki painetaan päähän.

– Yhdessä olette saavuttaneet ensimmäisen akateemisen tutkintonne: jatko-opinnot kaikkine mahdollisuuksineen odottavat teitä. Kaikki on mahdollista, mikään ei ole saavuttamattomissa.

– Vuosien varrella olemme saaneet nähdä, että Posion lukion opiskelijoita on sijoittunut eri puolille maailmaa ja Suomea mitä vaativimpiin tehtäviin. Olemme tänäkin vuonna saaneet iloita huikeista valtakunnallisista huipputuloksista: kokonaisuudessaan keväällä 2018 valmistuva ikäluokka siivitti Posion lukion valtakunnallisesti parhaan neljänneksen joukkoon, sijalle 74, Lämsä sanoi.

– Tulevaisuus vaatii paljon muutakin kuin ylioppilastodistusta. Kaikki kokemuksenne ovat olleet arvokkaita sekä huikeat menestykset että myös kipeät ja karvaat pettymykset: ne ovat välineenne selvitä elämästä.

Lukiokoulutus Posiolla aloitettiin 50 vuotta sitten.

– Posion kansakoululautakunnan hakemus käsiteltiin kouluhallituksessa muiden Lapin kuntien hakemusten kanssa, joten juhlavuotta vietetään monessa muussakin Lapin kunnassa. Perusteluna myönteiselle luvalle oli etäisyys muihin koulutuskeskuksiin ja koulutuksen tarve, Lämsä kertoi.

Ensimmäiset kahdeksan ylioppilasta Posion lukiosta valmistuivat keväällä 1971.

Vanhemman puheen juhlassa piti Päivi Tuppurainen ja ylioppilaan puheen Kaarle Myllyneva. Seurakunnan tervehdyksen toi vs. kirkkoherra Sari Arponen.

Juhlapäivää Posiolla suosi kaunis aurinkoinen sää, lämpötilakin kohosi varjossa liki 20 asteeseen. Toisin oli vuosi sitten, jolloin ulkona vallitsivat hyytävät olosuhteet, jopa talviset, sillä koulukeskuksen piha-alueella oli vielä lumikinoksia. Lakkiaispäivänä viime vuonna tuli räntäkuuroja, ja lämpötila pysytteli vain +4 asteessa.

Posiolaisista ylioppilaaksi kirjoitti myös Sini Karjalainen, joka valmistui Kuortaneen urheilulukiosta.

”Mikään ei ole teille mahdotonta, maailma on teille auki, vain omat unelmat ovat rajoina menestyksellenne.