Taivalkosken kunnanhallitus on päättynyt, että kunnan talous- ja henkilöstöhallintoa siirretään Monetra Oulu Oy:lle 1.1.2019 alkaen. Tavoitteena on saada kyseiset tehtävät palvelukeskuksen hoidettavaksi, millä vähennetään talous- ja palkkahallinnon haavoittuvuutta.
Monetra Oulu Oy on kuntien ja kuntayhtymien omistama palvelukeskus, joka on valittu myös tulevan Pohjois-Pohjanmaan maakunnan talous- ja henkilöstöhallinnon palveluiden tuottajaksi. Monetra Oulussa työskentelee tällä hetkellä noin 480 henkilöä.
Kunnanhallituksen päätökseen sisältyy, että samassa yhteydessä siirtyy maksimissaan neljä henkilöä Monetran palvelukseen liikkeenluovutuksella. Henkilöstön siirto toteutetaan yhteistoimintamenettelyssä, ja henkilöt siirtyvät niin sanottuina vanhoina työntekijöinä.
Monetraan siirtyvät talous- ja palkkahallinnon henkilöt jäävät työskentelemään Taivalkosken kuntaan, joten työpaikat säilyvät Taivalkoskella. Monetrassa suositaan paikasta riippumatonta työskentelyä ja jatkossa on mahdollista, että Taivalkoskelta käsin voidaan tuottaa myös muiden asiakkaiden talous- ja palkkahallinnon palveluita.