Alakerta | Aleksanteri Pikkarainen / aleksanteri.pikkarainen@koillissanomat.fi
Kuusamolaiset kiinteistönvälittäjät ovat yhtä mieltä siitä, että paikkakunnalla mökkikauppoja suunniteleville on jo nyt syytä kertoa, että Kuusamon Käylään suunnitellaan kultakaivosta.
Rehellisyys ja avoimuus on heidän alallaan varmasti aivan ehdoton ammattitaidon mittari, johon pitääkin pyrkiä.
Kun esimerkiksi oululainen perhe tulee katselemaan mökkiä Pohjois-Kuusamosta, esittelee välittäjä kaikki paikan hienot puolet. ”Kitkajoki on kuuluisa nousutaimenistaan, joita kyllä kelpaa kalastajan narrata. Marjamaat ovat täällä varsin erinomaiset. Angry Birds -puistoon on alle puolen tunnin matka.” ”Ja ainiin, tuohon jokirantaan tulee parin vuoden päästä kultakaivos.”
Jos minä olisin mökinostaja, mitä toivottavasti jokusen vuoden päästä olenkin, niin en välttämättä olisi ajatuksesta kovin innostunut.
Vaikka media tai kiinteistönvälittäjä kuinka yrittäisivät pysytellä faktoissa, on mielikuva kuitenkin se, mikä lopulta ratkaisee. Oli kyseessä sitten mökinostaja tai turisti.
Jos mielikuva on se, että mökkiterassilla joutuu haistelemaan rikinkatkua ja kuuntelemaan kaivoskoneiden jylinää ja jytkettä, tai kalastamaan purkuveden samentamassa virrassa, niin mökki jää helposti hankkimatta tai turistireissu tekemättä.
Valitettavasti tuo on se mielikuva, jonka sana kaivos ihmisissä herättää. Sen olen todennut keskusteltuani asiasta lukuisten suomalaisten ja ulkomaalaisten turistien kanssa.
Kaivosasiassa tunne painaa selvästi enemmän kuin järki. Se on tietyllä tavalla sääli, mutta myös kylmä tosiasia. Kaivoksen ainoa positiivinen puoli Kuusamolle olisivat työpaikat, koska voitotkin valuvat ulkomaille. En pidä lainkaan mahdottomana todellisuutta, että kaivoksen toimittua ehkä kymmenen vuotta se vie mukanaan kaiken tuomansa ja enemmän.
Mielikuva Kuusamosta aavekaupunkina, jonka luontokin on peruuttamattomasti pilalla, on hirveä. Jos minulla olisi ylimääräiset 200 000 taskussa, niin investoisinko ne mökkiin paikkakunnalle, jossa tuo mielikuva voi parinkymmenen vuoden kuluttua ehkä olla totta? Enpä usko.
Aleksanteri Pikkarainen