Aloittaessani tämän nyt päättymässä olevan urakkani vuoden 1975 alussa, niin ensimmäinen työmaani oli vahdata raksan eli etukuormaajan liikkeitä, kun se työnteli huteriin liittymiin ja liian kauaksi ajokelpoisesta tiestä varastoituja hankintapinojen nyssäköitä. Homma ei tuntunut ollenkaan parin vuoden koulutustani vastaavalta, mutta ajattelin että jostainhan sitä on alettava. Ja olin jo alkanutkin metsäiset hommani kesällä 1963 velipojan haittana Kalajokivarren pöllintekotyömaalla.
Sen jälkeen olen sitten ollut rekenä jos kelkkanakin: nauhoittanut leimikon rajoja niin muovi- kuin kuitunauhallakin, lapioinut tuiskulumeen peittyneitä pinojen kupeita, mitannut puita pinoon ja pystyyn, ollut Metsätehon kellokallella apumiehenä konehakkuutyön tuottavuutta tutkittaessa, ollut pystymittauksen tarkastajana, rakennuttanut talvi- metsäautoteitä, suunnitellut ja toteuttanut metsänhoitotöitä, mitannut monitoimikoneen mittalaitteesta kontrolleja lukemattomat kerrat.
Kaikista ikävimpiä asioita ovat tämän rehdin 40 vuoden aikana olleet tieasiat. Se on kyllä kumma, että kuinka rajuja intohimoja toisen maan läpi kulkevaa tietä käyttävä aiheuttaa luvista huolimatta. Näistä tapauksista kaikista surkein oli se, kun viimeisillään sairaana ollut mies raivosi hänen maalleen lailliselle rasitteelle aikomastamme ja myös rakentamastamme routakelin tiestä. Mies tuli likelle ja ilmoitti selväsanaisesti tuntonsa: ”Sitten kun oot ajattanut puut, niin pistä tie rullalle ja lahjoita se yhtiön herroille!” Kolmen kuukauden päästä hänelle jo soivatkin sitten kirkonkellot.
Kaikista mukavimpia ovat hiljalleen saapuvasta vanhuuden könttyristä huolimatta olleet nämä viimeiset 15 vuotta ja siitä 50 ja 60 ikävuosien väli. Silloin tunsin olevani selvästi parhaimmillani ja aikaansaavimmillani ajatellen koko elämäni kaarta. Tuo vuosikymmen oli sellainen, että silloin sitä vielä jaksoi hyvin ja osasi karsia kaiken tyhjän kouhotuksen huisin hiiteen. Työnteko oli selkeää ja vaivatonta: kaikki tarvittavat ratkaisut tulivat oikeina selkäytimestä kuin tyhjää vaan. Oli helppo pitää työpöytä puhtaana ja stressitasot vain tarvittavina. Mieli oli rauhallinen, yöllä nukutti hyvin ja aamulla heräsin intoa täynnä uuteen päivään.
Tämä kuluva vuosikymmen on sitten ollut sitä hiljaista hiipumista ja saa olla tarkkana, että muistaa kaikki tarvittavat asiat. Taskuja pitää kopaista useasti, että onhan ne kaikki oikeat välineet mukana. Toisinaan pitää nousta konttorin pihalla autosta, että tulikohan se ovi lukittua. Yleensä se on, mutta ei ihan joka kerta.
Pikkuisen tuntuu myös haikealta, mutta ei nyt ihan itketä. Ei ainakaan vielä, mutta mistäs sen tietää sitten kuukauden päästä. Toisaalta haikeuden pohjalla on täydellistä onnentunnetta, jopa riemua siitä, että olen saanut olla tässä kaikessa mukana.
Ja kun en ole mikään suupaltti, niin olen seisoskellut aina takarivissä hiljaa ja varmaan siksi olenkin säilyttänyt työpaikkani yli kymmenestä yt-kierroksesta huolimatta. Olen myös ollut minulle maksettuun palkkaan tyytyväinen enkä ole kertaakaan sitä tingannut. Johtuneeko sitten näistä syistä, että olen ikään kuin unohtunut sanoa irti.
Reilut 40 vuotta sitten viimeisiä savottahevosia pistettiin Karjapohjolaan ja maaseutujen tiet olivat sorapintaisia ja keväällä pelkkää kuravelliä. Ruokaa kyllä oli ja kovaa intoa elämässä eteenpäin toisin kuin juuri tällä hetkellä, jolloin on taas hetki, josta uusi suunta on pikkuisen niin kuin kahtelussa. Mutta kunhan aikaa vähän kuluu, niin kaikki selkiytyy ja merkit viittaavat siihen, että löytyy semmoinen tie Uuteen Maailmaan, ettei sitä tahdo oikein todeksi uskoa.
Vaikka kaikki muu muuttuu, niin yksi on joka ei muutu ja sen aika. Ja kyllä se Iso Kirja on niin oikeassa kuin olla voi siinäkin, että ihmisen elämä on kuin perhosen lento. Itse en ole sitä hetikään aina muistanut, kun olen elänyt kiivaasti unelmiani ja minulle lahjoitettuja päiviä. Nyt päivissäni on jo enemmän muistoja kuin enää mitään uutta.
Tämä tuntuu silti hyvältä juuri näin: elämäni on ollut minun ja itse olen tehnyt siitä kanssaeläjieni kanssa sellaisen, että on ollut mukava elää olla. Tämä kaikki on ollut se minun lottovoittoni.
Siitä suurkiitokset teille kaikille.