Viisi kertaa maapallon ympäri ja kuudes jo menossa. Ja juosten.
Siinä on taivalkoskelaisen Kalervo Tynin tämän hetken hölkkäkilometrit.
Maapallon ympärysmitta on 40 000 kilometriä, joten Tynin jaloissa on juostu loppuun sadat lenkkitossut.
200 000 kilometriä on pitkä matka, moni autokin on hyytynyt ennen tuota mittarilukemaa, mutta Tynin koneesta ei veto lopu.
Mutta miksi Tyni juoksee? Mikä saa taivalkoskelaisen juoksemaan päivästä toiseen?
Kuukaudesta seuraavaan, vuosi toisensa jälkeen.
– Oman terveyden vuoksi, intohimosta urheiluun ja elämäntavasta.
Tynin juoksu-ura alkoi vuonna 1968. Hän juoksi silloin ensimmäisen virallisen kilpailunsa Taivalkosken ulkopuolella.
Juoksemista on jatkunut sen jälkeen 48 vuotta.
– Ensimmäinen kilpailu on jäänyt hyvin mieleen.
Tynin harjoittelu oli nuorempana systemaattisempaa ja silloin treenaaminen tehtiin ohjelmaa seuraten.
– Nyt juoksen oman tuntuman mukaan.
Vaikka Tyni kiertää yhä kilpailuja, hänen harjoittelunsa ei tähtää niihin.
Kovasta kunnosta kertoo kuitenkin se, että hän oli pari viikkoa sitten Oulun puolikkaalla Tervamaratonilla oman sarjansa toinen juosten alle tunnin ja 37 minuutin ajan.
– Seuraava puolimaraton voisi olla olla Kuusamossa Karhujuoksussa, jos ehdin palautua siihen.
Kilpailu-uransa Tyni aloitti keskimatkoilta, mutta hiljalleen matkat ovat muuttuneet pitemmiksi.
– Kun ikää on tullut lisää, maratonit ovat tulleet mukaan. Niitä on kertynyt noin 30, nykyisin tulee juostua puolikkaita.
Tyni tunnustaa, että hänellä on ylhäällä jokainen juostu kilometri.
Harjoituspäiväkirjassa riittää merkintöjä.
– Viikossa kertyy 70-80 kilometriä. Nuorempana juoksin parhaimmillaan 8 000 kilometriä vuodessa.
Maanantai on verryttelypäivä, silloin Tyni juoksee vain muutaman kilometrin.
– Kahta lenkkiä en saman päivän aikana kuitenkaan enää tee, mutta nuorempana sekin tuli tutuksi.
Toisinaan Tynin lenkki venyy 15-20 kilometrin mittaiseksi.
– Joskus saatan havahtua juoksemiseltaan, että aika on mennyt kuin siivillä. Sitä hoksaakin juosseensa monta kilomeriä kuin huomaamatta.
Juoksija tuntee niin hyvin itsensä, ettei hän tarvitse moderneja apuvälineitä.
– En tarvitse sykemittaria. Tunnen itseni jo niin hyvin, että tiedän sykelukemani.
Kun juokseminen on elämäntapa ja intohimo, voi hölkän jättäminen väliin olla toisille kovakin pala.
– Esimerkiksi flunssassa pitää malttaa pyhittää lepopäivät. Ensin pitää olla terve, ennen kuin lähtee lenkille. Sairaana juokseminen on erittäin vaarallista.
Mutta miksi Tynin valinta on juoksu?
Miksi ei esimerkiksi korkeushyppy?
– Pienempänä tuli harrastettua yleisurheilua monipuolisesti, mutta vain juoksu jäi. Talvella hiihdän jonkin verran, mutta se on vähäistä. Viime talvena taisi tulla kasaan vain noin 200 kilometriä. Juokseminen on pakkasella muutenkin terveellisempää kuin hiihtäminen.
Tyni tosin myöntää, että juostessakin ovat kasvot paleltuneet useampaan kertaan.
– Pitää vain suojautua paremmin kasvojen osalta. Varpaathan eivät jäädy millään pakkasella, kun ne ovat jatkuvasti liikkeessä.
Liikunta ei tule aina verenperintönä, vaikka usein niin luullaan.
– Vanhempani eivät olleet lainkaan urheilullisia, mutta silti meistä pojista tuli innokkaita juoksijoita, sillä myös kaksi veljeäni lenkkeilevät.
Suomen kestävyysjuoksun taso on tullut rajusti alaspäin 1980-luvun vuosista.
Tynin kymmenen kilometrin ennätyksellä oltaisiin yhä tusinan parhaan kalevankisajuoksijan joukossa.
– Lisäksi meidän vuoden 1983 Taivalkosken 1 500 metrin viestiporukalla oltaisiin aikojen perusteella yhä mitaleilla SM-kisoissa.
Joukkuepelaajaa Tynistä ei olisi tullut koskaan, sen hän tietää itse.
– Olen ollut aina suuntautunut yksilölajeihin. Ei minusta joukkuelajeihin olisi ollut. Kun juokset yksin, niin et voi syyttää ketään muita tuloksesta.
Vaikka juokseminen on halpa harrastus, niin Tynin kilometrimäärillä lenkkitossuja kuluu monet vuoden aikana.
– Minulla on useammat tossut erilaisia tilanteita varten. Niitä pitäisi vaihtaa tiheämminkin, mutta lenkkikengät maksavat lähes 200 euroa. Asfaltilla juostessa lenkkitossut kuluvat yllättävän nopeasti.
Tyni tunnustaa, että Taivalkoskelta ei löydy enää juurikaan teitä tai polkuja, joita hän ei olisi juossut läpi.
– Kylää tulee kierrettyä usein. Myös Kuusamontietä tulee juostua paljon, sillä se on leveä, eikä tie ole kovinkaan kallellaan. Rasitus tulee tasaiseksi silloin.
Tyni aikoo jatkaa harrastustaan entiseen malliin, jos vain terveys kestää.
– Vuosi kerrallaan mennään. Ainahan voi vähentää rasitusta, jos juokseminen alkaa tuntumaan raskaalta. Jo nyt huomaa, että palautuminen on selvästi hitaampaa kuin nuorempana.
Juoksijan kilometrimääristä voi kuitenkin päätellä, että ei palautuminen kovin hidasta vieläkään ole, vaikka Tyni on jo eläkeiässä.
Teksti ja kuvat:
Juhani Eskola
