Alakerta | Petri Karjalainen / petri.karjalainen@koillissanomat.fi
Ja tapahtui niinä päivinä, että Yusufin kotimaassa kävi käsky, että kansannousu oli murskattava. Tämä kansannousu tapahtui Basar al-Assadin ollessa Syyrian diktaattorina.
Alkoi verinen sisällissota. Yusuf näki ihmisiä ilman päitä ja käsiä, kuolleita lapsia. Miljoonat lähtivät sotaa pakoon, heidän joukossaan Yusuf. Hän jätti kotimaansa, jossa hänen sukunsa oli asunut kenties keisari Augustuksen ajoista lähtien.
Yusufin vanhemmat olivat liian vanhoja lähteäkseen pitkälle ja vaaralliselle matkalle. He laittoivat toivon ainoaan poikaansa. Äiti antoi pojalleen perheen liikenevät varat. Rahaa onneksi oli, sillä perhe oli elänyt keskiluokkaista elämää ennen sotaa.
Lähtiessään Yusuf ei aavistanut päätyvänsä maailman laidalle. Yusuf valitsi Suomen, koska arabikanavat al-Jazeera ja al-Arabia haastattelivat syyrialaista perhettä. Perhe ylisti Suomen valtiota ja suomalaisten ystävällisyyttä.
SPR:n vastaanottokeskuksessa hän tapasi Marian. Maria teki vapaaehtoistyötä turvapaikanhakijoiden hyväksi.
Yusuf oppi pian, että Marian ja hänen kaltaistensa lisäksi Suomessa oli toisenlaisia ihmisiä. Niitä, joiden katse kertoi pelosta, vihasta ja halveksunnasta.
Eräänä yönä vastaanottokeskuksen seinään räsähti polttopullo. Palo saatiin talttumaan, mutta pelkoa ei. Se palasi Yusufin elämään. Hän näki, että myös Mariaa pelotti, ja hänen kävi naista kovin sääli.
Maria oli raskaana.
Yusuf ei tiennyt, että Maria aikoi synnyttää lapsensa yksin. Maria piti lapsensa isän tuntemattomana myös vanhemmiltaan, joita tyttären elämä kovin kauhistutti.
Et sinä pyhästä hengestä ole voinut tulla raskaaksi, isä ärähti tyttärelleen.
Niin tapahtui heidän olleessaan vastaanottokeskuksessa, että Marian synnyttämisen aika tuli. Yusuf auttoi Marian ambulanssiin. Hän kuuli, että Maria piti viedä kiireen vilkkaa yli 200 kilometrin päähän sairaalaan.
Ambulanssin lähdettyä Yusuf laskeutui törmää alas järvenrantaan. Se oli hänen mielipaikkansa. Siellä hän sai olla rauhassa, pois kuuden hengen huoneen ahtaudesta.
Yusuf katseli taivaalla leimuavia revontulia. Ne olivat hänestä kauneinta maailmassa. Hän katsoi Pohjantähteä, jonka perässä hän oli saapunut tähän kylmään maahan.
Yusuf tiesi, että käsillä oli kristikunnan pyhä juhla. Hän rukoili hiljaa, että Marian synnytys sujuisi hyvin. Lapset ovat valon ja rauhan tuojia. Niin Yusuf ajatteli.
Kirjoitus on sepitteellinen, mutta kirjoittajan mielestä tarina voisi olla totta.
Petri Karjalainen