Siirryin Nilon ala-asteelta yläasteelle elokuussa 1989. Koulunkäynti kiinnosti keskinkertaisesti. Musiikin tunnilla laulettiin suomalaisia kansanlauluja. Ruotsin ja kuvaamataidon tunnilla hypittiin pitkin seiniä ja matematiikasta vei hohdon kirjaimet. Joistain aineista onneksi pidin. Paul Alaräisäsen tunnilla oli mukava tehdä puutöitä. Helena Nyholm sai biologian ja maantiedon elämään ja Margit Puustjärvi opetti äidinkielen kieliopin.
Erityisesti historia ja yhteiskuntaoppi tuntui kiinnostavalta ja helpolta. Parasta oli opettaja, koska hänen tunneillaan oli nykyajassa elämisen tuntua.
Seiskaluokan syksyllä maailmalla alkoi tapahtua ennennäkemättömiä. Baltiassa ihmiset alkoivat vaatia vapautta Neuvostoliiton sorron ikeestä. Itä-Saksassa puhkesi mielenosoituksia. Unkari alkoi päästä itäsaksalaisia rajan yli länteen. Syksyn 1989 myllerrys huipentui Berliinin muurin kaatamiseen ja Euroopan kahtiajaon murtumiseen. Neuvostoliitto hajosi, eikä kukaan tiennyt, mihin suuntaan itärajan toisella puolella lähdetään.
Opettaja antoi aina kotitehtäväksi etsiä ja lukea sanomalehdistä tärkeimmät uutiset ja liimata leikkeet vihkoon. Tunnin aluksi kävimme uutistapahtumia läpi, vaikka aiheena olisi muutoin ollut Wienin tanssiva kongressi 1800-luvun alussa. Tuskin ymmärsin aikaa jota elimme, mutta opettaja sanoi meille lähes joka tunti samat sanat: ”Muistakaa, että tämä tapahtui, kun kävitte Nilon yläasteen seitsemättä luokkaa vuonna 1989.”
Opettajan sanat ovat viime vuosina toisinaan palanneet mieleeni. Olen työskennellyt Ilta-Sanomissa syksystä 2014, ensin reportterina, nyt uutispäällikkönä. Työhöni kuuluu - mitä en olisi seitsemäsluokkalaisena voinut kuvitella - maailman tapahtumien seuraaminen lähes hetki hetkeltä. Ja paljon on tapahtunut. Toissa syksystä tähän päivään on ollut Ukrainan kriisi, Putinin pullistelu, Kreikan talouskriisi, Suomen talousvaikeudet, Pariisin ja Brysselin terrori-iskut, Isisin nousu, pakolaiskriisi ja paljon muuta.
Nykyistä myllerrystä ei kannata verrata hulluun vuoteen 1989, mutta maailman menon seuraaminen nostattaa edelleen saman tunteen kuin minkä opettaja minuun Nilon yläasteella herätti: Elämme jännittäviä aikoja.
Opettajan nimi oli Sulo Tamminen (1936-2016).