Jyrki Vendelin jyrki.vendelin@koillissanomat.fi
Viime maanantaina Ylen A-studiossa haastateltiin miestä, jonka sanoma ei jäänyt epäselväksi. Kameralle kertoi tuntojaan sotkamolainen metsästäjä, joka kertoi kaataneensa viisi sutta salaa elämänsä aikana.
Miehen perustelut susien tappamiselle olivat yksinkertaiset ja selkeät. Hän totesi, että eihän se ole mies eikä mikään, joka ei toimi, kun vaimo itkeä nyyhkyttää lohduttomasti susien tappamaa perheen koiraa.
Mies ei katunut tekojaan vähääkään ja sanoi olevansa valmis tekemään saman uudelleen, jos tarvetta on.
Suomessa on viime aikoina rustattu metsästyslainsäädäntöä uusiksi. Erityisesti on puututtu suurpetopolitiikkaan, jonka muuttamiseksi EU on lähes pitänyt pyssyä suomalaisten päättäjien ohimoilla.
On päädytty tilanteeseen, jossa nykyisten lakien mukaan suurpedon luvaton hengiltä ottaminen on kohta vakavampi rikos kuin ihmisen tappaminen. Törkeästä salakaadosta voi nykyisin saada jopa neljän vuoden vankeustuomion. Moni miehentappaja ei ole istunut yhtä pitkää kakkua.
Salaa kaadetusta sudesta voi joutua maksamaan valtiolle 9 100 euroa, karhusta 15 500 ja ahmasta 16 500 euroa. Paljonko lie maksaa ihmishenki?
Nykyisen suurpetopolitiikan suurin ongelma on se, että sitä tekevät ihmiset, jotka kaikkein vähiten tuntevat erämaiden todellisuutta. Poninhäntäiset yliopistotytöt sepittävät täysin totuuden vastaisia satuja muka uhanalaisista susista, joita säälimättömät metsästäjät herkeämättä vainoavat. Näiden satujen perusteella sitten kaiken maailman julkkikset allekirjoittavat susiadresseja, joilla puolestaan vaikutetaan lainsäädäntöön.
Ensinnäkin susi on niin vaikea metsästettävä, että niitä hyvin harvoin saadaan saaliiksi edes sadan miehen voimin. Venäjällä riittää lääniä, minne paeta ja sen sudet osaavat. Ja raja-aidan takana sikiää koko ajan lisää susia, jotka eivät tarvitse passia ja viisumia Suomeen tullakseen.
Todellisuudessa susi on julma tappaja, joka porojen ja hirvenvasojen lisäksi raatelee hengiltä kaikki sen reviirille erehtyneet metsästyskoirat. Ja susien mielestä niiden reviirit ulottuvat aina ihmisasutusten vieressä sijaitseviin kotieläintarhoihin.
Ja kun on tappaja luonteeltaan, susi ei vaivaudu lähettämään anomuksia Riistakeskuksen aluetoimistoihin anellakseen, saako se tappaa huvikseen jonkun koiran seuraavan kahden viikon aikana.
Petopolitiikan pahin ja pian peruuttamaton virhe on se, että ihminen totuttaa villipedot liiaksi itseensä. Petoja saa ja pitää olla, mutta niiden paikka on syvällä erämaassa ja vain siellä niin, että kontaktit ihmisten kanssa jäävät mahdollisimman vähiin.
Jos kuitenkin peto uhkaa ihmistä tai tämän kotieläintä, kaksijalkaisella täytyy olla oikeus puolustaa itseään ja omaisuuttaan. Joku tasa-arvo se on säilytettävä ihmisten ja petojenkin välillä.