Tammikuussa 2007 Kuusamon Suurpetokeskuksessa koettiin iloinen perhetapahtuma, kun Niisku-äiti ja Vyöti-isä saivat kolme karhuvauvaa. Suurpetokeskuksen Sulo Karjalainen iloitsi perheenlisäyksestä, mutta eipä olisi arvannut, mihin poikuetta vielä päätyy.
Uroskarhu Nörtti nimittäin päätyi virolaisen eläintarhan vetonaulaksi ja seitsenpäisen nallelauman isäksi.
Suurpetokeskuksessa syntyneille ja hoidossa liian kesyiksi käyneille eläimille tarvitaan pysyvä koti. Jos eläin ei mahdu suurpetokeskukseen, se lähtee maailmalle. Näin kävi myös Nörtille: sisko Nätti jäi tarhaan, mutta uroskarhulle piti löytää koti.
– Meiltä on lähtenyt karhuja Ähtäriin 90-luvulla, mutta kaukaisin on Nörtti, joka asuu Etelä-Virossa, Alaveskin eläintarhassa, Karjalainen kertoo.
Karjalainen muistaa tapauksen hyvin. Täysin huoletta nalleja ei nimittäin maailmalle jaella: Karjalainen kävi katsastamassa eläintarhan etukäteen, ennen kuin Nörtti saatettiin lähettää sinne.
– Piti nähdä, ovatko oltavat hyvät, ja olivathan ne, Karjalainen kertoo.
– Tarha oli hyvä, ja Nörttiä odotti siellä tyttöystävä.
Karjalainen vieraili vielä vuoden päästä tarhalla uudestaan: katsomassa, miten Nörtti jakseli.
Ja nalle jaksoi hyvin, kuten jaksaa yhäkin.
– Karhu elelee yhä meillä, onnellisena. Ja toivomme, että se saa elää täällä onnellisena elämänsä loppuun saakka, kertoo Alaveskin eläintarhan johtaja Rein Kõiv.
Vain nimi on tosin vaihtunut virolaisittain Harryksi, ja kokoa on tullut lisää.
Nalle saapui Alaveskin eläintarhaan 14. lokakuuta vuonna 2008. Silloin Harry oli silloin puolitoistavuotias, ja Kõivin mukaan noin 70-80 kiloa. Nykyään nallella on painoa lähes 350 kiloa.
Nörtistä, eli Harrysta, tuli eläintarhan hyvinvoiva vetonaula. Karhut ovatkin erityisen suosittu nähtävyys Virossa. Myös Alaveskin eläintarhassa on hoidettu kaikkiaan kuutta orpoa tai muuten hoivaa tarvitsevaa nallea. Juuri karhut ovat se, mikä houkuttelee väen eläintarhaan.
– Virolaiset rakastavat karhuja, Kõiv kertoo.
Kõiv kiittelee myös Sulon hyviä neuvoja.
– Kiitos Sulon hyvien oppien, kaikki karhumme nukkuvat sikeästi talviuntaan joka talvi, Kõiv kertoo.
Karhujen elämä onkin Alaveskissä melko leppoisaa: päivärytmiin kuuluu ruokailu kahdesti päivässä ja paljon unta.
– Harry ja Mõmsik tykkäävät nukkua yhdessä, ja paljon, Kõiv nauraa.
Harry tuleekin hyvin toimeen tyttökarhunsa Mõmsikin kanssa.
– Harry ja Mõmsik ovat täydellinen pari, Kõiv kertoo.
Selkeästi asia on näin, sillä pariskunnan rakkaus tuntuu kukoistavan myös niin sanotusti makuuhuoneen puolella. Harry ja Mõmsik saivat vain vuotta myöhemmin Harryn tulosta pentueen, mutta vauvakarhujen elämä päättyi isäkarhun liian kovakouraisiin käpäliin.
Eläintarhassa otettiin onnettomuudesta opiksi, ja seuraavaa poikuetta varten tarhojen verkot tehtiin tiuhemmiksi, jotta Harry ei pääsisi kohtelemaan liian nuorta jälkikasvuaan kaltoin.
– Tammikuussa 2013 ne saivat kolme vauvaa, jotka löysivät kodin Liettuasta, Kõiv kertoo.
Uutta karhuperheenlisäystä Alaveskiin saatiin tammikuussa 2015, kun Harry ja Mõmsik saivat neljä uutta vauvaa.
– Nämä vauvat etsivät nyt uutta kotia, Kõiv kertoo.
Harryn ja Mõmsikin neljä karhulasta etsivätkin nyt uutta kotia. Kõiv väläyttääkin esille toiveen, että uusi koti löytyisi isän synnyinmaasta.
– Olisimme todella iloisia, jos joku karhunpoika löytäisi kodin Suomesta, oman isänsä kotimaasta, Kõiv hymyilee.
Kuusamon Suurpetokeskukseen ei Harryn poikasten tie kuitenkaan todennäköisesti vie, sillä keskuksen kapasiteetti on nyt täyskäytössä – enempää ei karhuja tällä hetkellä mahdu. Siitä huolimatta karhupentujen ihmisisoisällä, Sulolla, on hyvää sanottavaa.
– Se on kiva juttu, että ovat saaneet poikasia. Se tarkoittaa, että karhut ovat hyvässä hoidossa, Karjalainen tuumaa.
Nyt kuusamolaislähtöisen karhun verta virtaa jo Liettuassa asti.
– Se on hieno homma. Nykyaikanahan pitää kansainvälistyä, Karjalainen hymyilee.