Alakerta |Helena Matila / helena.matila@koillissanomat.fi
Tatuointistudio, Tulli, Huippumalli haussa, Suurin pudottaja, Lapsityrannit, Rokkarille morsian, Miljonääriäidit, Hulluna häämekkoihin.
Television ohjelmatarjontaa selatessa huomaa nopeasti, mikä ohjelmatyyppi on valloittanut maksuttomien tv-kanavien tarjonnassa ykköspaikan. Tositelevisio tarjoaa ohjelmaa valitettavasti lähestulkoon joka kanavalla vieden tilaa hyvin käsikirjoitetuilta ja ajatuksen kanssa tehdyiltä ohjelmilta.
Tosi-tv:n periaatteena on tarjota käsikirjoittamattomia dramaattisia tai humoristisia tilanteita ja dokumentoida mukamas todellista elämää. Lopputuloksena kuitenkin useimmiten on myötähäpeää katsojassa herättäviä tilanteita ennemmin kuin aitoa viihdettä. Termi on harhaanjohtava, koska ohjelmat esittävät kaikkea muuta kuin todellisuutta.
Tositelevisio on liikenne- ja viestintäministeriön teettämän selvityksen mukaan suomalaisten maksuttomien tv-kanavien suurin yksittäinen ohjelmatyyppi. Toiseksi eniten ohjelma-aikaa saa ulkomainen fiktio ja kolmanneksi eniten viihde ja kevyt musiikki.
Aika hälyttävää on, että jopa puolet suomalaisten tv-tarjonnasta koostuu jo reality-sarjoista ja ulkomailla, yhä useammin Pohjois-Amerikassa tuotetusta fiktiosta. Samaan aikaan kotimaisten ohjelmien määrä laskee entisestään.
Vaikka tositv-ohjelmien osuus on kasvanut, ei se tarkoita, että se olisi erityisesti katsojien suosiossa. Onko meidän katsojien vain tyydyttävä siihen, mitä meille näytetään?
Tottakai hömpälläkin on merkitystä. Ei voida vaatia, että kaikki ohjelmat haastaisivat älylliseen ponnisteluun. Kuitenkin sitä toivoisi kanaville vähän enemmän ajatteluun kannustavaa sisältöä.
Television odotetaan tarjoavan katsojalleen asioiden ja tunteiden koko skaalan. Ohjelmissa on oltava tarpeeksi samaistumispintaa, mutta myös yllätyksellisyyttä. Tällainen yhdistelmä koukuttaa.
Finnpanelin tv-mittaritutkimuksen mukaan suomalaiset viihtyivät television ääressä keskimäärin kolme tuntia ja kaksi minuuttia vuorokaudessa vuonna 2013.
Televisio ei ole katsojalle pelkkää taustahälyä tai arjesta irrottautumisen tapa, sillä katsomamme ohjelmat muovaavat myös identiteettiämme. Itse en kaipaa Big brotheria oman tai lasteni identiteetin muokkaajaksi. Parempi siis kait laittaa jo televisio kiinni.
Helena Matila
helena.matila@koillissanomat.fi