Onhan tuota ikää jo, Posion Naumanniemessä yksin asuva Hilma Luokkanen, 95, tuumaa, ja jatkaa, että hänen äitinsä Eeva-Stiina Luokkanen eli hieman päälle 101-vuotiaaksi.
– Kotona haluan asua niin kauan kuin vain jaksan. Saan koti- ja siivousapua. Kyllä tässä pärjäillään
Se, mitä Luokkanen eniten kaipaa, on entinen vanha hyvä aika siinä suhteessa, että silloin kyläiltiin toistensa luona.
– Saisihan noita vieraita käydä usemmin, se ilahduttaisi, välistä koen yksinäisyyttä, hän sanoo.
– Työt on minulla jo tehty. Työtä ja kiirettä riitti aina sinne asti kun täytin 70 vuotta. Tuolloin vielä sahasin puita moottorisahalla liiterin täyteen.
– Katsotaanpa kamariin, siellä on halkoja iso pino valmiina muurin vieressä lämmittämistä varten, Hilma Luokkanen nousee olohuoneen sohvalta, ja esittelee toimittajalle huonejärjestyksen: kuistin ja porstuan jälkeen on tupakeittiö, josta ovi aukeaa kamariin, ja siitä vielä toiseen kamariin.
– Halkoja onkin liiterissä pitkäksi aikaa. Joku laski, että voin elää 120-vuotiaaksi ja vielä on jäljellä itse tekemiäni halkoja, Luokkanen naurahtaa.
Korkeasta iästään huolimatta Hilma Luokkasen muisti on vielä hyvä. Tosin pieniä taukoja on haastattelun yhteydessä pidettävä, jotta teräshilmaksi nimetty Naumanniemen emäntä jaksaa pätkän kerrallaan muistella mennyttä aikaa.
– Tästä pihapiiristä muistan asioita 2,5-vuotiaasta lähtien. Tuolloin oli kolmena talvena lähialueella suuria savotoita. Hevosia oli meidän pihalla ja savottamiehet kävivät kahvilla.
Kahdeksanlapsisen perheen nuorimpana Hilma Luokkanen joutui ottamaan vastuuta tilan pidosta jo alle 20-vuotiaana.
Luokkasen veljet joutuivat lähtemään rintamalle. Perheen isä kuoli samana syksynä 7. lokakuuta 1939.
– Isäni kuoltua ja veljieni lähtiessä sotaan, kotiimme ei jäänyt miehiä.
– Sotatilalaki määräsi, että meidän hevonen joudutaan viemään rintamalle. Saimme nimismieheltä luvan, että hevonen voitiin jättää kotirintamatöihin.
Talvisodan syttymisen aikoihin 1939 Hilma Luokkanen oli vasta 16-vuotias. Hän palveli talvisodan ja jatkosodan aikana kotirintamalla ajamalla hevosella heiniä ja polttopuita taloihin.
Lapin sodan syttyessä hän lähti kävelemällä evakkotaipaleelle Liminkaan.
Evakosta palatessaan vuoden 1944 lopulla Luokkanen kirjoitti evakkokokemuksistaan muistelun. Myöhemmin hän jatkoi kirjoittamisen harrastustaan.
Karja palasi evakosta Naumanniemeen marraskuun alkupuolella 1944 Hilma Luokkasen siskojen Amalin ja Mantan tuomana. Hilma ja Eeva-Stiina Luokkanen olivat tulleet potunkaivuun jo kaksi viikkoa aikaisemmin.
Luokkasen evakkomuistelujen mukaan 20.9. 1944 hän kirjoittaa: Lehmiä käy sääliksi niin, ettei uni tahtonut tulla silmään. Kun ylitimme Kiiminkijoen, jouduimme odottamaan lossilla neljä tuntia ylimenoa."
– Tilan työt veivät mennessään. Perheen perustamiseen ei ollut aikaa. Eikä oikein kunnon miestäkään ollut kyllä tarjolla, Luokkanen naurahtaa.
– En raskinut äitiäni heittää, ja veljeni Matti sairasteli. Tilan hoitaminen jäi minun varaan.
Tilalla oli neljä lehmää ja lisäksi nuorta karjaa. Karjanpito tilalla lopetettiin vuonna 1987.
Olohuoneen ikkunasta pihamaisemaa katsovan Hilma Luokkasen katse seisahtaa Naumanniemen päärakennukseen. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus on valmistunut vuonna 1895.
– Oli se niin hieno asia, että piharakennukset kunnostettiin aikoinaan. Vanhat rakennukset kunnostettiin Lapin ympäristökeskuksen töinä. Nyt ne säilyvät pitkälle tulevaisuuteen.
Naumanniemen tilalle vuonna 2006 myönnetystä Lapin läänin rakennusperinteen Hurrikas-palkinnosta Luokkanen on kiitollinen. Se annettiin tuolloin kohteeseen, jossa rakennusperintöä on aina vaalittu, niin kuin Naumanniemessä on tehty.Tila on kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde.
–Tuossahan se seinällä on tuo Hurrikas-palkinto, Luokkanen näyttää.
Pihapiirin päärakennuksessa, vuonna 1895 valmistuneessa, mitoiltaan 17 metriä kertaa 7,8 metriä olevassa hirsitalossa järjestettiin aikanaan perinneruokailuja. Tilan vanhin rakennus on pieni kala-aitta, jonka uskotaan olevan 1700-luvun alusta.
Naumanniemen tila sijaitsee Ylisuolijärveen työntyvällä niemellä Posion Hämeen kylässä noin kymmenen kilometriä Posion taajamasta pohjoiseen.