Luulin pitkään, että kuusamolainen mies ei perinteisesti osallistu synnytykseen, mutta ei se aivan niinkään ole. Syyskuussa 1973 Kuusamon terveyskeskuksen pihaan kurvasi vaalea Opel Kadett. Autoa ajoi isäni. Opelista nousi pimeään sadeiltaan viimeisillään raskaana ollut äitini, joka odotti esikoistaan, isoveljeäni.
Äiti ja isä kävelivät sisälle aulaan, jossa ihmettelivät, mistä ovesta pitää mennä sisälle.
Paikalle tuli sairaanhoitaja, joka päästi äidin osastolle, mutta isälle tehtiin ovella stoppi koska hän ei ollut käynyt (inhimillisestä syystä johtuen) synnytysvalmennusta loppuun. Armoa ei annettu, eikä vastoin ajan yleistä tapaa synnytykseen mielinyttä isää päästetty mukaan.
Ennen tehtiin lapset nuorina, eikä ”värkätty” kuten nykyään. Äiti oli esikoisen saadessaan 21-vuotias ja isä 22. Minullekin sanottiin, että aikansa kun värkkäät niin...
Vastasin aina, että naisilla on kiire, mutta miehellä ei. Naisilla munasarjat kuivuvat kovaa kyytiä, mutta mies voi teoriassa vielä Jörn Donnerin kuoliniässä kansoittaa Lapin.
Siinä on komiteoihin pohdittavaksi aito tasa-arvo-ongelma, jota ei edes kaikkia hyviä asioita ehdottava poliittinen puoluekokous pysty ratkaisemaan.
No, itsekin aloin jo luulla, että lapsia ei siunaannu, kun ei ollut vakituista puolisoakaan. Kävikin niin, että sellainen löytyi ja meille syntyi soma tyttö toukokuun lopulla Helsingin Naistenklinikalla.
Vaikka olen kuusamolainen mies, niin olin synnytyksessä mukana, eikä kokemukselle löydy vertaa. Vähällä tietysti oli, että minullekin olisi tehty ulko-ovella stoppi, kun tyttö syntyi kovimpien koronarajoitusten aikaan.
Pientä vaikutusta kuitenkin oli. Kun synnytyksestä oli kulunut muutama tunti, minut ajettiin kotiin ja puoliso ja tyttö kärrättiin lapsivuodeosastolle. Kello oli puoli viisi aamulla.
Seuraavasta päivästä tuli varpajaispäivä ja tunnelma oli korkealla. Ajattelin, että tämähän menee kuin kuusamolaisilla miehillä yleensäkin, että ollaan eri paikassa. Olin 1990-luvulla sukulaisen esikoisen lapsenvahtina, kun perheen äiti oli terveyskeskuksessa synnyttämässä ja isä Koillispohjassa.
Vanhempieni sukupolvi teki lapset nuorempana kuin nykyisin. Olen nyt 43, joten minusta tuli isä aika tarkkaan kaksi kertaa vanhempana kuin oma isäni. Puheita voi tulla, vaikken tietenkään sellaisista välitä. Koulukavereitteni lapsia pääsee köytenään ripille ja osa on jo muuttanut kotoa pois.
Kun oma tyttöni menee aikanaan päiväkotiin, niin arvuutteleekohan henkilökunta, että onkohan se isä vai isoisä, joka tulee hakemaan tyttöä?
Lapsen syntymä muuttaa mieltä. Olen luonteeltani hätähousu, enkä liiemmin välitä kävelemisestä, vaan hosun mieluummin pyörällä paikasta toiseen.
Nyt kävelen mieluusti lastenrattaiden kanssa pitkin pitäjiä. Ajatukset ovat hakeutuneet alan mestariin. Kuusamon katukuvaan kuului vuosikymmeniä opettaja, joka piti kävelemisestä. Sanottiin, että hän lykkäsi lastenvaunuistakin useammat renkaat kankaille.
Itse kuluttelen vasta ensimmäistä ratassarjaa, joten taivalta on vielä jäljellä.
Kirjoittaja on Helsingissä asuva kuusamolainen toimittaja.