Kuusamolainen tuttu esitteli sosiaalisessa mediassa kristallimaljaa, jonka oli 16-vuotiaana saanut sukulaiseltaan lahjaksi.
Hän ei ollut raskinut käyttää sitä koko aikuisikänään kuin kerran pari vuodessa, koska piti sitä liian hyvänä arkikäyttöön.
Hän oli havahtunut nuukuuteensa, ja vannoi juovansa maljasta tästedes vaikka vettä.
Itsekin sitä välillä havahtuu kummalliseen visukinttuiluun.
Asialliset kalsarit maksavat kympin toista kappale, eikä tavallisella palkansaajalla pitäisi olla mitään ongelmaa pysyä kunnollisissa alushousuissa.
Silti on lähinnä koomista, että omastakin kaapista löytyy edelleen pino Sokokselta toissavuosikymmeneltä hankittuja, mukavaksi kauhtuneita laatukalsareita.
Jos ainaskin sattuisi tarvitsemaan.
Toistaiseksi ei ole ollut tarvista, eikä myöskään ole tarvinnut enää pukeutua pyykkipäivänä uimahousuihin, kuten joskus nuorempana.
Kuusamolaista nuukuutta ei tarvitse ihmetellä, kun miettii paikkakunnan ilmastoa ja historiaa.
Potunvarret saattavat olla minä tahansa kesäaamuna mustia ja halla on niittänyt ohrapellon tämän tästä.
Eikä kulutusjuhlaan ole kannustanut sekään, että Kuusamo on joutunut kahden sodan jyräämäksi.
Niukkuus ja puute ovat olleet vuosien saatossa todellisia vieraita.
Nuukailija valmistautuu pahanpäivän varalle ja tämä kesä on ollut runsaudessaan hyvä aika tehdä niin.
Alkukesä oli hillalle suotuisa ja pyylevä pörriäinen jaksoi lentää kukasta kukkaan.
Poimittu on. Kuinkahan monessa kuusamolaisessa talossa pakastin ähkää räjähtämispisteessä?
Ja puolukat, karpalot, variksenmarjat, muikunmäti ja hirvenliha odottavat vielä tuloaan.
Hillaa on kasvanut niin paljon, että nokialaiset ovat litisseet suolla kävelemisestä.
Vähemmästäkin on ihmisiä ajettu hulluuteen, kun viime vuonna marjaa löytyi yöpakkasten, raekuurojen, pölyttäjien laiskuuden, sateiden, kuivuuden ja ties minkä jäljiltä yksi viilikupillinen tiettömästä korvesta.
Huikea hillavuosi laittoi päreiksi vanhan sanonnan, jonka mukaan jokaiselle hillalle on pitänyt kumartua.
Nyt yhdellä kumartumisella sai sangon puolilleen jos vähän liioittelee.
Kuka raaskii jättää marjoja metsään ja missä kulkee raja ettei enää?
Hamstraus on oma lajinsa.
Kuusamolainen on kerännyt vuosien varrella tyhjäksi jääneitä purkkeja, purnukoita ja rasioita talteen niin että vaikka häkkiin polkisi.
Kaikki ovat kelvanneet margariinirasioita myöten – jos ainaskin sattuisi tarvitsemaan.
Nyt on se tarvis tullut ja kuusamolainen hamstraaja on osoittautunut kaukokatseiseksi neroksi!
Hillaa on saanut mättää Koiviston kaudella syrjään pistettyyn jäätelöastiaan riemu rinnassa.
Jos jossain haluaisin olla, niin kärpäsenä katossa seuraamassa ensi talvena keskustelua jossain perikuusamolaisessa keittiössä.
– Otettaisiinko aamuksi hillapurkki sulaan?
– Ei. Syödään sitten parempana aikana, huonoa hillavuotta 2021 ennakoiva kuusamolainen vastaa.
