Täytin hiljattain vuosia. Ikä alkaa jo melko reilusti nelosella. Syntymäpäivän aamuna herätessäni ensimmäinen ajatukseni oli, että olisipa nimipäivä. Näillä maileilla nimipäivät ovat mukavammat kuin syntymäpäivät, vaikka on synttäreilläkin nykyisin puolensa. Onnitteluja tulee sosiaalisen median kautta moninkertainen määrä entiseen verrattuna.
Kesän kallistuessa iltaan ja syntymäpäivien lähestyessä olen nykyisin joka vuosi muistellut kuusamolaisen setäni kahta erittäin näkemyksellistä lausuntoa iän karttumisesta.
Lausunnoista ensimmäisen kuulin 1990-luvulla kulkiessani armeijassa Sodankylässä. Lomalla kävin mummolassa Käsmässä ja tuskailin setäni kuullen aamujani, joita oli jäljellä joitain satoja. Setä totesi ykskantaan, että ehdit sinä vielä siviilissäkin olla. Samalla hän ihmetteli omalta kohdaltaan, miten nopeasti aika on (minusta silloin muinaiselta tuntuneen) kotiutumisen jälkeen mennyt. Hän oli silloin noin nelikymppinen ja täysin oikeassa, vaikken kovin syvällisesti asiaa ymmärtänyt tilanteessa, jossa seuraavana päivänä palasin lomilta takaisin "Sodikseen" ja loputtomalta tuntunut ryynääminen Lapin pusikoissa jatkui.
Myöhemmät vuodet ovat osoittaneet, kuinka oikeassa setäni oli. Aikuisikä on hurahtanut vauhdilla. Aika kiitää niin, että omat syntymäpäivät tuntuvat nykyisin toistuvan kahden kuukauden välein, kuten eräs kaverini hiljan huomautti.
Toisen näkemyksellisen lausunnon setä antoi täyttäessäni 40, kun huvitin itseäni miettimällä, että milloinhan pissa alkaa karkailla ja alkaa tehdä mieli pysähtyä kukka- ja hautaustoimiston eteen ikkunaostoksille. Yli kuusikymppisenä edelleen riskissä kunnossa kulkevan sedän synttärineuvo kuului, että "lisää kaasua". Hänen mielestään nelikymppinen on elämän parhaassa iässä, eikä ole vielä mitään syytä ajatella muuta, kuten ei ole ollutkaan. Olen ollut onnekas, koska sairaudet ovat kiertäneet kaukaa, eivätkä vuodet tunnu kovin paljon missään - paitsi ehkä ulkonäössä, jota olen jäävi itse arvioimaan.
Edesmennyt käsmäläinen mummoni sen sijaan suhtautui elonpäiviin astetta poikaansa eli setääni arkisemmin. Hänellä oli tapana tulevista suunnitelmista puhuessaan huomauttaa lopuksi, että asiat tapahtuvat jos eletään. Ensi viikolla lähdetään kirkolle, jos eletään. Kohta pannaan potut, jos eletään.
Luulen, että ääneen lausuttu klausuuli mahdollisesta pikakuolemasta edusti suvussa kulkevaa pikimustaa huumoria, jossa oli totta ainakin toinen puoli. Saman lajin huumorin viljelyä edusti aikoinaan yhden toisen käsmäläisen haaveilu tilanteessa, jossa Kuusamoon suunniteltiin uutta hautausmaata Ristikankaalle (joka sijaitsee vähän etäämmällä keskustasta). Seleman harras toive oli kuolla ajoissa, että pääsisi Nilonkankaaseen, eikä tarvitsisi lähteä yksin sinne korpeen.