Tässä itsekeskeisyyden aikakaudessa eläminen on välillä raastavaa. Herkkänä mietin jatkuvasti, onko tekemiseni terveesti itsekkäitä vai todellakin huonolla tavalla itsekkäitä. Mikä on se mystinen raja itsekkään ja hyväksyttävästi itsekkään välillä? Toisaalta, silloin kun huomaan uupuvani häärätessäni palveluksia sinne sun tänne, havahdun usein siihen, että ehkä en ole itsekäs sanan negatiivisessa merkityksessä, jos liioin positiivisessakaan.
Menneiden eduskunta- ja eurovaalien alla pohdin paljon tätä itsekkyyden teemaa. Otsikot ja somevaikuttajat muistuttelivat joka mediassa: "Äänestä ehdokasta, joka ajaa sinulle itsellesi tärkeitä asioita." Tavallaan hyvä niin, sillä moni jättää vain viitseliäisyyttään äänestämättä. Lisätieto ja inspiraatio äänestämisen suhteen on monelle varmasti tärkeää, etenkin EU-tasolla.
Minun on kuitenkin vaikea ymmärtää muutamaa seikkaa: millä tavalla minulle tällä hetkellä tärkeät teemat, kuten yrittäjyys, nuorten jaksaminen ja työllisyys sekä ympäristön hyvinvointi ovat sen tärkeämpiä kuin esimerkiksi lapsiperheiden tai ikääntyneiden aseman kohentaminen? Heillä on yhtä lailla, ellei jopa enemmän, paineita ja huolta.
En suinkaan sano, että nuoren aikuisen haasteet eivät olisi todellisia. Ovathan esimerkiksi mielenterveysongelmat ja uupuminen yleistyneet huomattavasti nuorten keskuudessa. Ehkä tarkoitukseni on sanoa, että tärkeitä asioita viedään varmasti eteenpäin niin politiikan tasolla kuin arkielämässäkin, kun vaan ymmärrämme, että "minäminäminä" ei aina ole se ainoa asenne suhtautua muutokseen. Nuorilla on jo valtavasti uudenlaisia mahdollisuuksia, mistä vanhempamme ja isovanhempamme tuskin pystyivät edes haaveilemaan.
Opiskeluamme ja asumistamme tuetaan, työelämäkin alkaa jo joustaa muun elämän mukana. Vaikka leikkauksia on kohdennettu monien mielestä väärin ja haasteita toki riittää, on uskomattoman hienoa, että perustoimeentulo, terveyspalvelut sekä opiskelu pystytään vuosi toisensa jälkeen tarjoamaan jokaiselle. Suomi on täynnä kaunista luontoa ja yksilöllisiä mahdollisuuksia saasteiden, slummien ja huono-osaisuuden sijaan.
Kun pyrimme ympäristöä ja ympäröiviä ihmisiä kunnioittaen tekemään vallitsevissa olosuhteissa elämästämme mielekästä, se on kai tärkeintä. Kun oma elämämme on tasapainossa, jaksamme myös auttaa ja kannustaa ystävinä, työntekijöinä, läheisinä ja vapaaehtoisena niitä, jotka eivät siihen itse tällä hetkellä kykene. Joskus tulemme itsekin olemaan niitä, jotka eivät jaksa tai kykene.
Kun pidämme pitkäjänteisesti huolta omasta jaksamisestamme, panostukset maksavat myös kansanterveydellisesti ja -taloudellisesti itsensä takaisin. Jos olisimme tasapainoisesti itsekkäitä ja altruistisia, maailma olisi parempi paikka. Terve itsekkyys lienee siis sellaista ajattelua, jossa nähdään omaan jaksaminen satsaaminen osana isompaa kuvaa. Ehkä elämässä olisi hyvä ainakin toisinaan pohtia, mikä on parhaaksi sekä itselle että muille. Yksilöt kun muodostavat ryhmiä ja yhteisöjä, kansoja ja kulttuureja -yksilön päätökset todella ovat merkityksellisiä.