Työntekijöitä vähennetään koko ajan, koska pitää säästää. Vähemmällä työvoimalla pitää selviytyä entistä suuremmasta työtaakasta – tuottavuuden vuoksi. Suomalaisia on varoiteltu jo ainakin kymmenen vuotta siitä, että maatamme uhkaa kova työvoimapula. Mutta ei sitä tunnu tulevan, eikä lopputilin saaneiden tilalle oteta uusia.
Mutta on ainakin yksi ala, jolla työpaikat ovat lisääntyneet, vaikka joka puolella Suomea virkoja ei saada enää täytetyiksi. Kyse on terveyskeskuksista ja lääkäreistä. Aikoinaan Kuusamossa oli vain yksi lääkäri ja nykyistä paljon enemmän ihmisiä, mutta kaikki tulivat hoidettua.
Kuusamolaiset tosin ovat muuta maata sairaampia. Lääkärissäkäyntejä on peräti 60 prosenttia enemmän kuin maassa keskimäärin, joten lääkäreitä pitää olla.
Mutta tämä myös maksaa paljon. Viime vuonna lääkäreille varatut määrärahat ylittyivät 670 000 eurolla. Miten näin?
Yksi tekijä on varmaan niin sanotut keikkalääkärit ja heidän palkkansa. Lääkäreitä ei saada pestattua terveyskeskuksiin ja palvelut täytyy osta keikkafirmoilta ja ne maksavat.
Lehdissä oli alkuviikolla juttua, jonka mukaan esimerkiksi lastenlääkärin päivystyskorvaus keskussairaalassa voi olla arkiviikonvaihteelta noin 5 000 euroa.
Tällä hinnalla päivystäjät eivät ole edes sairaalassa, vaan lääkäri soitetaan töihin tarvittaessa lähellä sijaitsevasta majoituspaikasta. Aktiivista työaikaa kaikkiaan 65 tunnin päivystysajasta on keskimäärin noin 10 tuntia, johtajaylilääkäri valittelee. Tuntipalkka on 75-80 euroa, juhlapyhinä jopa 100 euroa.
Mielellään sitä moni suomalainen tekisi vaikka yhden viikonvaihteen töitä, jos saisi tuollaisen tilin – jopa kaksi tai kolmekin viikonvaihdetta. Yhdeltä viikonlopulta saisi suomalaisen normaalipalkan puolitoistakertaisena tai tuplana. Moni on valinnut väärän ammatin.
Myös terveyskeskuksissa keikkalääkärit hoitavat jo nykyisin melkoisen osan työstä. Eikä heidän käyttönsä varmasti edes vähene. Kun henkilöt vaihtuvat jatkuvasti, minkäänlaista pysyvää lääkäri-potilas -suhdetta ei synny, mutta palvelujen hinnat vain nousevat.
Ei voi muuta kuin nostaa hattua sellaisille lääkäreille, jotka vielä viitsivät palvella maaseudun terveyskeskuksissa, eivätkä ryhdy keikkailemaan. Kohta heitä ei enää ole, vain muisto.