Kaukana seudulla, missä puut kasvavat korkeiksi ja ruoho vihertää jo maaliskuulla, rakensi pariskunta unelmien taloaan. Katto olisi korkealla, neliöitä laajalti ja arkkitehtuuri aukaisisi näkymän aallokkoiselle järvelle. Olisi siinä kaunis elellä elämän iltapäiväehtoota kahdenkeskisessä rauhassa.
Elämä yllättää kesken talon viimeistelyn. Toivottu vanhemmuus koittaa viisikymppiä plus -vuosissa. Kaikki lapsiperhe-elämän ilot ja riemut ilmestyvät yhdellä ”synnytyksellä”. On suloinen sylissä kannettava vaippapylly. On touhukas pikkukoululainen sekä reipas ja konstikas esimurkku. Huolenpitoa ja vanhemmuutta tarvitsevat sisarukset samalla kertaa. Triplaonni sijaisvanhemmuudella!
Kymmenen lasta otetaan huostaan joka päivä Suomessa. Vuonna 2015 nämä sisarukset olivat kolmasosa päivän kiintiöstä. Huostaanotolla on vakava ja negatiivinen kaiku. Se kertoo äärimmäisistä ongelmista. Sisarukset otettiin huostaan kodin putkimiestä juovalta vanhemmaltaan vasta sitten, kun kaikkien sisarusten kasvukäyrät pysähtyivät. Esiteinillä oli miltei keripukki. Vauva ei koskaan itkenyt, ei hymyillyt tai ottanut katsekontaktia. Jos hänet laskettiin maahan, hän ei osannut liikkua. Häntä oli pidetty kaukalossa ahtaasti pieni ikänsä. Hänen ihonsa oli yltä päältä ruvella. Hän oli iältään vuosi ja neljä kuukautta – kuin vahanukke.
Alku oli haastavaa. Tuoreet sijaisvanhemmat vuorottelivat työelämässä. Isot lapset olivat rajattomia kuin villit pikkueläimet. Normaali, rajat ja säännöt olivat heille vieraita. He kiljuivat ja riitelivät pesuista, syömisestä - kaikesta. Vanhin lapsi kännykkäriippuvaisena näpläsi kauhuviihdettä. Pienin, vauva ei kyennyt aluksi nukkumaan uudessa kodissa vaan hän huusi ja valvoi. Viikkojen rakastavan ja uupumattoman sylissä kantamisen sekä hellän silittelyn jälkeen hän alkoi ensiksi rentoutua ja vähitellen lakkasi huutamasta.
Ensimmäinen edistysaskel oli pieni hymy. Alle parivuotiaana hän oli säikky ja ongelmainen. Nyt viisivuotiaana hän on reipas ja tasapainoinen. Hän kohtaa vieraan katseen suoraan ja luottavaisesti. Motorisesti hän on ottanut kiinni ikäisensä. Hän mennä viilettää alas Rukan rinteitä kuin vanha tekijä. Vanhemmat lapset harrastavat ja pärjäävät koulussa. He ovat sopeutuneet tavalliseen lapsenelämään. Kuitenkin aikaisempien vuosien laiminlyönti on jättänyt jälkensä. He oireilevat aina biologisen vanhemman (lain vaatiman) tapaamisen jälkeen. Onneksi he saavat elää turvassa, huolehdittuina ja rakastettuina. Sijoitus on pysyvä.
Nyt elellään tavallista elämää aallokkoisen järven rannalla. Takana on vaikeita vuosia, mutta määrättömästi lämmintä syliä, välittämistä, rajojen asettamista, asioiden kertaamista ja jaksavaa rakkautta. Vanhemmat ovat iloisia ihanista lapsistaan ja heidän edistymisestään. Lapset ovat ”meidän lapsia”. Yhdessä ollaan perhe. Pienimmälle vanhemmat ovat äiti ja isä. Pienin, jolla oli vaikein ja hankalin alku, on nyt ehjäksi rakastettu. Siinä kiitos!