Kolumni

Tiina Marja Kaislakannaksen kolumni: Uudenvuoden lupaukset ovat vielä toistaiseksi unohtamatta – Valoa kohti

-
Kuva: Ei

Vuodenkierron kvartaalit ovat kierähtäneet yli joulunajan loppiaisineen. Vyöt on löysätty. Pannulla lämmitetty makaronilaatikko maistuu mainiolta. Enää ei tarvitse kiillottaa idyllistä joulukuvaelmaa kultaisen pallon kyljessä. Arki on alkanut. Onneksi ei ole joulu ainainen.

Eletään vuoden ensimmäistä kvartaalia.

Uudenvuoden lupaukset ovat vielä toistaiseksi unohtamatta. Painon pudotus, tupakoinnin lopettaminen tai terveellisemmät elintavat ovat salaisia tai julkisia tavoitteita monella. Luvataan toteuttaa itselle merkittäviä asioita. Kierrätetään. Osallistutaan. Tehdään enemmän. Paljon luvataan. Toivotaan olla jotain muuta ja enemmän kuin aikaisemmin.

Eletään ”sitten kun”… Entä jos antaisikin itselle lupauksen hyväksyä itsensä kulmineen, kurveineen ja omanlaisine luonteineen? Ei ahtaisi itseään ulkoapäin luotuihin muotteihin. Eläisi tasapainoisena ja valoisin mielin itsensä ja läheistensä kanssa. Jokaisellahan meistä on arat kohtansa.

Joku haaveilee päättyneen vuoden ikävyyksien jälkeen uudesta alusta. Toivoo, että alkanut vuosi olisi edellistä parempi. Että saisi työpaikan, opinnot alkaisivat, löytäisi rakkaan. Että parantuisi sairaudesta. Mennyt on mennyttä ja uudet asiat odottavat. Ehkä. Hyvien tapojen mukaan me kaikki toivotamme toisillemme hyvää ja onnellista. Menestystä. Välillä toiveet toteutuvat ja useimmin ei. Laulua mukaillen lähes kaikki ruksaavat lottonsa väärin. Näinhän se on elämässä. Vaihtelevaa kuin globaalit säätilat.

Vuoden ensimmäinen neljännes Koillismaalla on lumen ja talven riemua, päivän piteneviä tunteja ja valon odotusta. On lumenpoistoa, jään skraappaamista ja liukkautta – kylmän ajan mausteet ympärivuotiseen arkeen. Talvinen luonnon satumaa on työläs ja työllistävä idylli, jota kokemaan saavutaan kaukomailta saakka. Lennellään siivet huurussa ilmastoa lämmittävää hiilidioksia päästöillen. Tarpeellisia silti ovat nämä lennot.

Pääkaupunkiseudulla sinnitellään jo lumetonta keski-eurooppalaista talvea. Loppiaisen aikaan oli sattumoisin kuivaa. Kantakaupungin jugendtalojen varjoissa aurinko avautui matalalta katunäkymän ylle. Silmät ahmivat kirkasta ja häikäisevää valoa. Ihana ilmiö. Kyllä pian meilläkin – hohtavia hankia ja auringon viistoja säteitä!

Muutaman viikon päästä aurinko rankaisee laiskaa siivoajaa. Valo paljastaa huoneista katonrajaan pesiytyneet pölylangat ja ikkunoiden harmaan kerroksen. Aurinko paistaa suoraan sydämeen. Siivousvimma iskee. Pölyt pois. Sukset jalkaan. Tuuletutaan ulkona hangilla.

Maaliskuussa vierähdetään pitkään kevään kvartaaliin.

Siinä missä eteläisten serkkujen pihoissa tyrkkii esille ensimmäiset keltaiset Vuohenjuuret, nautitaan Koillismaalla vielä lumen valosta. Kelit pehmenevät kevään edetessä. Alkaa olla kevätlinnun tuore viserrys korvissa ja lämmin palo rinnassa. Tyytyväisen näköiset sorsapariskunnat taapertavat jään reunalla. Luonnon heräämisen aikaa eletään. Kevätpäivän tasauksen jälkeen päivä pidentyy kohti kesän yöttömyyttä. Valoa kohti eletään monta kuukautta!

Vieraskolumni

Tiina Marja Kaislankannas

Kirjoittaja on suunnittelutoimistoyrittäjä Kuusamossa