Oululainen kaupunginvaltuutettu Riikka Moilanen (kesk) aiheutti puheillaan valtuuston kokouksessa pyörteen, joka johti keskustan, valtuustotovereiden ja myös hänen työnantajansa Pihlajalinnan irtaantumaan lausahduksesta. Lopulta se johti myös Moilasen työsuhteen lopetukseen.
Mitä Oulussa tapahtui: Moilanen yritti epäonnistunutta aasinsiltaa pitkin siirtää keskustelua katujen roskaisuudesta puhuttaessa kaduilla majaileviin kodittomiin ja alkoholiongelmaisiin. Hän käytti retoriikassaan sanaa ”ihmisroska” ja loi mielikuvan, että he ovat tavallisille oululaisille uhka, haittavat liike-elämää ja matkailua. Moilasen käyttämä retorinen yritys on sinällään käytetty ja tuttu vertaa vaikka: ulkona paistaa aurinko, aurinko lämmittää myös sisimissämme. Moilasen retoriikka johti kuitenkin heti katastrofiin.
Jääkiekkotermein sanottuna Moilanen syötti omalla maalialueella suoraan vastustajan lapaan, eikä perussuomalaisten Sebastian Tynkkysellä ollut oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin nostaa kiekko ylämummoon. Tynkkynen julkaisi Moilasen puheenvuoron heti somessa.
Sitten tullaan tilanteeseen, joka on tuttu politiikassa ja elinkeinoelämässä täällä Koillismaallakin. Moka on tehty ja jotain on tehtävä nopeasti. Kriisiohjeet suosittelevat virheen myöntämistä, rehtiä anteeksipyyntöä ja lupausta parantaa tapansa. Mutta ei. Se ei onnistu, ei Moilaselta, mutta ei ole onnistunut juuri keltään muultakaan. Moilanen pyysi jo samassa kokouksessa anteeksi ja pahoitteli, jos oli jonkun mieltä valtuustossa puheillaan loukannut. Moilanen ei siis pyytänyt anteeksi sanomisiaan tai osoittanut anteeksipyyntöään puheidensa kohteelle.
Seuraavaksi Moilanen pahoitteli ja pyysí anteeksi aiheuttamaansa kohua. Vasta kolmannella kerralla anteeksipyynnön syyksi alkoi tulla hänen puheensa valtuustossa. Anteeksipyynnön ja oman "tunnustuksen" kun pitäisi olla selkeästi yhdessä. Vahinko oli jo silloin tapahtunut ja Moilasen sammakko päätynyt valtakunnan uutisiin ja somepöhinään. Moilasen työnantaja Pihlajalinnakin alkoi sotkeutua asiaan ja päätyikin pian lopettamaan työsuhteen yhteisymmärryksessä.
Toinen asia on se, olisiko mikään Moilasen anteeksipyyntö enää riittänyt. Koettiinko lausahdus poliittisen eliitin ylimielisyyden osoituksena, vaikuttiko puoluetausta keskustalaisuus tai Pihlajalinna-yhteys. Vai oliko kohun syynä, että sanojana oli nainen, joka näin rikkoi naiseudelle asetettuja empatismin rajoja.
Kohu eskaloitui siis nopeasti ja rajusti ja tehdyt toimenpiteet olivat myös sen mukaisia. Hoiva-alalla toimivan Pihlajalinnan julkisuuskuva ei kestänyt sitä, että Pihlajalinnan Oulu Oy:n toimitusjohtaja ja Pohjois-Suomen aluepäällikkö profiloituu lanseeraamastaan termistä: ihmisroska. Kun vielä käytetty termi ikäänkuin pyrkii legitimoimaan vähäosasista puhumisen ylimieliseen sävyyn, ei ihme, että some repesi.
Tietysti voidaan syyttää sosiaalista mediaa, vahingoniloisia ihmisiä, tahallista väärinymmärtämistä ja monia muita asioita, mutta ne ovat nyt ovat tämän päivän olosuhde. Enää ei onnistu, että sanominen jää seinien sisäpuolelle. Ei onnistu se, ettei asiat leviä napinpainalluksen nopeudella.
Se mikä onnistui oli kaikkien muiden nopea ja oikea reagointi. Itseasiassa tapaus osoitti, että poliitikko oikeasti joutuu kantamaan vastuun. Sitä ei ole usein tapahtunut. Merkillepantavaa on, että nämä poliittisen vastuun kantamiset toteutuvat kuitenkin nimenomaan vain naisille. Valitettavaa, mutta pakostakin miettii millainen olisi tulos, jos sanojana olisi ollut oululainen miespoliitikko. Oletettavaa on, että anteeksipyynnössään Moilanen oli kuitenkin vilpitön.