Kolmikymppisen tietokoneinsinöörin kaksion keittiön ruokapöytä lehtipinoineen katosi kyberavaruuden tieltä. Ympärillä oli valtava musta halli, jossa ei ollut seiniä. Syvyysvaikutelma kertoi loputtomista etäisyyksistä. Päätä käännellen näkyi leijuvia valtavia valikoita, ikkunoita virtuaalimaailmoihin.
Valikoissa oli pelejä ja maisemia.
Kokemuksesta on tasan kolme vuotta. Olin työkaverin kotona. Kunnallinen atk-jeppe oli jonottanut vuoden saadakseen halutut virtuaalilasit heti niiden ilmestyessä. VR-laseja piti minunkin päästä kokeilemaan.
Laite on käytännössä kaksi pientä näyttöä. Linssit levittävät näkymän silmien eteen. Kolmiulotteisuus syntyy aavistuksen pienistä kulmaeroista kuvissa ja näytönohjain laskee molemmille ruudulle 100 kuvaa sekunnissa. Kaapeli kytketään PC:hen. Jepen nettiliittymä oli erikoistilaus, jotta vasteajat saatiin minimiin ja kaistanleveys vähintään 20 megaan.
Katselin hetken ilmassa leijuvia jättimäisiä ruutuja. Mihin virtuaalimaailmaan hypätä? Maisema lumihuippuisen vuoren päällä veti puoleensa. Valitsin sen.
En tiedä missä olin. Taivas oli kirkas ja tuuli ilmeisesti kovaa, sen saattoi päätellä äänistä ja erittäin kirkkaan värisistä lipuista, jotka liehuivat. Lumi kaikkialla ja kaukana räväköitti lippujen värejä. Kokemus ei ollut todellinen. Aivojani se ei haitannut. Aivot paikkasivat puutteet. Muisti paikkailee lisää.
Katsoin alas, näin vuoren jyrkänteen, huimasi.
Käännyin. Takanani oli jyrkänne. Olin ilmestynyt poikittaisen vuoren harjanteelle, joka kulki vasemmalta oikealle. Maisema kilometrien syvyyteen pelotti. Lumihuippuisia vuoria silmänkantamattomiin. Tällaisessa paikassa, tiesin, en tulisi koskaan olemaan ”oikeasti”. Paikka oli kuvattu 360 asteen kameralla, ehkä Himalajalla.
Koillismaan maisemien tuotteistamiselle virtuaalitodellisuus on mahdollisuus. Alkanut 3,6 miljoonan hankke kehittää matkailua EU-rahalla. Tämänkertainen hanke on pyöräytetty Kuusamon lentokentän ympärille. Hanketyöntekijät kulkevat maailman matkailumessuilla kertomassa matkailualan toimijoille ihmeellisistä maisemista ja luonnosta, jonne pääsee Koillismaan lentoasemalta.
Miksipä ei hankkeessa ja kunnissa kiinnitettäisi huomiota virtuaalimaisemien tuottamiseen näistä upeista maisemistamme? Virtuaalitallenteet houkuttaisivat matkanjärjestäjiä kuin myös tulevaisuuden omatoimimatkailijoita. Ei ole pienessä kasvussa se miljoonamäärä väkeä, joka saattaisi virtuaalisesti käydä esimerkiksi Korouomalla. Siitähän se ajatus jäisi itämään. Ehkä hän vielä joskus päättää katsoa sen jäätyneen veden, "oikeasti".
Lisäksi on ilmastonmuutos, jonka luulisi joku päivä tuovan kerosiiniveron lentokoneiden hiilidioksidipäästöille. Mikäpä luonnon hävitessä olisi mukavampaa matkailua maailman massoille, kuin VR-elämykset Koillismaan nuotioilla tai revontulten alla?