Edellinen kirjoitukseni elektronisesta urheilusta sai lukijat kommentoimaan itse asiasta ja sen laidalta. Kommentteja lukiessani jouduin valitettavasti pudistamaan päätäni surusta. Keskustelijoiden sävy näyttää olevan edelleen e-urheilua vähättelevää.
Hyppään suoraan asiaan. Ongelmakohtia löytyy esimerkiksi urheilu-sanan yhdistämisestä 'liikkumattomaan' virtuaalisuuteen, josta Seppo Ervasti kommentoi 19.9. lukijakirjoituksessaan seuraavaa:
– Virtuaaliurheilun harrastaja ei liiku yhtään minnekään, liikuttaa korkeintaan käsiään ja äänihuuliaan.
En usko tämän pitävän paikkaansa. E-urheilijoilla on usein kovemmat treeniohjelmat kuin monella meistä työikäisistä. Hyvä fyysinen kunto on virtuaalipelaamisessa pärjäämisen elinehto.
Jyrki Vendelin kritisoi e-urheilun tuomista televisioon K16-leimalla 26.9. tekstissään sillä, että 'valtaosassa näitä e-pelejä tapetaan ihmishahmoja'.
Ne hahmot ovat virtuaalisia, eivät todellisia – ja näytetäänhän televisiosta nyrkkeilyäkin, missä ihmiset mätkivät toisiaan aivan fyysisesti. Eikös se ole astetta rajumpaa urheilua, kysyn.
Missä mättää, miksi e-urheilu herättää niin paljon nimenomaan tunnereaktioita? Yritän veikata, vaikka en arpapeleissä yleensä voitakaan.
Ensimmäiseksi, koko genre alalajeineen on uudehko ja siinä käytetään välineitä, jotka ovat tutumpia erityisesti nuoremmalle polvelle. Ymmärtämättömyys kehitystä kohtaan saatetaan siis kokea pelottavana.
Toiseksi, keskustelussa ei usein löydy ymmärrystä e-urheilulle tai videopelaamiselle ylipäätään. Yksi mitätöi pelaamisen saavutukset addiktiovaikutusten näkökulmasta, toinen näkee pelaamisen sohvalla mölyämisenä.
Ei näin. Elektronisen urheilun kilpapeleistä, kuten Counter-Strikesta, Fortnitesta ja Overwatchista, löytyvät ne urheilun määritelmät, mitkä tekevät perinteisestäkin urheilusta urheilun. Näissä kilpaillaan taidoilla, peleissä on selkeät ja kaikille samat säännöt ja tulokset ovat vertailukelpoisia. Addiktoitua voi paljon huonommistakin asioista kuin sosiaalisesta tekemisestä ja kilpavoittojen tavoittelusta, ja on sohvilla osattu mölytä tekemättä mitään paljon ennen tietokoneitakin.
Onneksi e-urheilun tulevaisuus on valoisa. Pelaamisen suosio jatkuu ja palkinto- ja sponsorirahat ovat nekin kasvussa. Kilpapelaamisen viihdepuoli, sosiaalinen pelaaminen, nähdään tänä päivänä lisäksi oivana keinona tavoittaa nuorisotyön ulkopuolella olevia nuoria. Moni opinahjo yliopistoa myöden on ottanut e-urheilun osaksi koulutusohjelmaansa ja järjestäänpä Vierumäen urheiluopistolla tänä vuonna e-urheiluleirejä 7-9 -luokkalaisille. Että ihan hyvin menee vastustuksesta huolimatta.
Suosittelenkin kritisoijille pelien kokeilemista vaikka yhdessä nuoremman polven edustajien kanssa. Ollessanne rohkeita saatatte vielä yllättyä virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksista niin kilpamielessä kuin viihteessäkin.