Päivää vaan, mitäs naisia / miehiä sitä ollaan?
Oletko introvertti, ekstrovertti, ambivertti, aseksuaali, biseksuaali, hetoroseksuuaali, homoseksuaali, androgyyni, transsukupuolinen, vegetaristi, lihansyöjä, downsiftaaja, ideologisesti työtön....
Tai entäpä ne perinteisemmät sanat ja määritteet, jotka kertovat yhteiskuntaluokasta, koulutuksesta, tai poliittisesta suuntautumisesta. Mikä niistä kuvaa sinua parhaiten?
Ihan vain muutamia listataksesi. Mutta hei, käsi ylös, onko kukaan muu kyllästynyt tähän lokerointiin?
Minä alan olla hieman kyllästynyt. Etenkin tähän introvertti - ekstrovertti -keskusteluun. Muutaman viikon takainen Ylen Perjantai-ohjelma pureutui tähän aiheeseen. Se marssitti ruutuun juontaja-näyttelijä Janne Katajan, joka kertoi - kaikkien yllätykseksi - olevansa introvertti. Ajatuksiaan itsestään avasi myös muusikko Litku Klementti, jonka tarinat ujosta ja erilaisesta nuoresta Kainuussa tukivat kuvaa hänen introverttiydestään.
Vieraat tekivät pitkän testin, asiantuntija analysoi ja kertoi tuloksen: ekstroverttejä olette, toinen äärimmäisyyksiin, toisella se on pilkahduksenmaisenpaa.
Ohjelma ja Kataja ja Litku Klementti toimivat hyvinä esimerkkeinä siitä, miten turhaa tällainen lokerointi on. Ihmisen oma kokemus itsestä on, jos ei aina, niin useimmiten, eri kuin kanssaeläjien. Se voi olla oikea tai se voi olla vääristynyt.
Lokeroinnin tarkoitus on yleensä se, että sillä yritetään kertoa muille mitä ollaan tai mitä ei olla.Yhtä tyhjän kanssa siis sekin.
Toinen asia, joka minua introvertti - ekstrovertti -keskustelussa häiritseekin, on näiden käsitteiden mustavalkoinen käyttäminen ja ymmärtäminen. Introvertti ei ole sama kuin ujo tai ekstrovertti ei ole sama kuin sosiaalisesti lahjakas. Ihminen voi olla ulospäin suuntautunut, mutta olla sosiaalisesti taitamaton ja toisinpäin.
Määrittelemällä itsensä julkisesti jompaan kumpaan lokeroon voi myös käyttäytyä huonosti tai voi rakentaa itselleen valheellisen suojan. Vaikkapa seuraavien esimerkkien tavalla.
”Introvertti” työntekijä voi kieltäytyä ottamasta haltuun uusia työvälineitä tai toimintatapoja, koska ne eivät ole ominaisia hänen luonteelleen. ”Ekstrovertin” panos on aina suurempi, koska hän muistaa sen tuoda joka kohdassa esiin. Hänen on myös oikeus kyseenalaistaa ”introvertin” työpanos, koska hän ei pidä siitä jatkuvasti ääntä.
Hyödytöntä, sanon minä tästä lokeroinnista.
Vähän samaan ajatukseen iskeytyy äskettäin haastattelemani varhaiskasvatuksen erityisopettaja Soile Suorajärvi, joka valittiin Kuusamossa vuoden 2018 hyväksi opettajaksi. Puhuimme hänen kanssaan muun muassa tämän päivän lasten ongelmista, joista mediassa nostetaan usein esiin keskittymishäiriöt.
Hän totesi asian jokseenkin niin, että on hyödytöntä miettiä, onko lapsella keskittymishäiriö tai tarkkaavaisuushäiriö ja millainen, vaan ennemminkin pohtia sitä, että miten voimme auttaa lasta keskittymään ärsykkeiden ja aikasieppareiden maailmassa.
Nojaan samaan ajatukseen miettiessäni tätä introvertti - ekstrovertti -keskustelua. Kun kumpiakin tarvitaan, eikö sen lokeroinnin sijaan olisi tärkeämpää pohtia, miten parhaiten onnistumme toimimaan yhdessä. Tai pikemminkin toimimaan arjessa niin, että vaikka se toisen harkitsevaisuus tai valtava sosiaalinen energia joskus ärsyttää, osaa sitä sietää.
Etenkin työelämässä kannattaisi keskittyä siihen, miten voi korostaa kummankin tyyppisten ihmisten vahvuuksia ja miten ne pystyy valjastamaan yhdessä tehtävän tuotteen tai palvelun parantamiseksi.