Kolumni

Toimittajalta: Huru-ukko tuomihtee mehtäin suojelut ja muut hömpät mutta tanssi itsekin ympäri keskiyön auringon 1962

-
Kuva: Mikko Halvari

Monty Pythonin Terry Gilliam tuli mieleen Rukan teknofestareilla Juhannuksena. Pitihän ne kahtoa, butiikki-festarit.

Eräs hetki piirtyi muistiin, Rukan laella, notkossa mastorinteen ja huipun välissä, oman kullan kanssa. Se tuli tykkylumen ruhjomien käkkärämäntyjen yksinäisyydessä, kun korvissa jytkäsi teknomaalaus. Silloin solisti joikhasi nauhoitteelta.

Sitten, kun maaninen basso oli jo antanut siivet vielä jollekin, joka jäi tähän tuuleen, kun entisaikojen rytmi ikuisesti tapettiin siinä kun rummut poltettiin muualta tulleiden pappien käskystä, tuli mieleen Terry Gilliam.

Gilliam tunnetaan absurdeista sarjakuvistaan maailman parhaan viihdeohjelman seassa. Rukalla mieleen tulvi hänen näyttelemiään muutaman sekunnin sivurooleja humoristisissa elokuvissa. Sellaisista rooleista mielessä kävi Brian’s Lifen hiljaisuuslupauksen tehnyt pyhä mies, ja toisakseen ymmärtämättömät keskiaikaelokuvassa tai evankeliumien Jerusalemin sivulliset, jotka eivät vain tajua.

Gilliam olisi nyt parraassa iässä näyttelemään koillismaalaista Hahmoa, jotakuta ukkoa. Kuvittelin, että mitähän tuo ukko näistäkin butiikkifestareista sanoisi.

Siinä kohtauksessa ukko työntää päänsä savupirtin akkunasta. Tukka sekaisin ja tuhkanharmaa, naama noessa ja parta värisee.

Sitten se ukko huutaa maailmankiukkunsa ilmoille.

”Mitä te siellä soitatte ja muka tanssitte, nytkitte? Mitä hyötyä maisemasta on! Kyllä on turha luonto ja metsät pitäisi kaikki kaataa, että tulisi töitä ja rahhaa. Nekin piti kosket muka suojella, häh! Muka kansallispuistoja perustaa!”

Gilliam osaisi esittää ukon maansyvänä, inhimillisenä ja samaistuttavana, sellaisena ukkona, jota voisi sanoa söpöksi. Huumori osuisi, ei pilkaten vaan ymmärtäen.

Maailman meno tällaisille ukoille, on kuin Brian-hahmo oli Gilliamin esittämälle pyhälle miehelle. Elokuvassa jotkut toiset ovat alkaneet luulemaan Briania vapahtajaksi. Kannattajiaan paetessaan Brian pilaa pyhän miehen elämäntehtävän. Hyppää ukon kuoppaan. Polkaisee varpaalle ja ukko huutaa.

Se, mikä Koillismaan ukolle on ollut pyhää, jää arvoitukseksi. Tuntemattomia ovat maailmankiukun syyt. Tietämätöntä, minkä tähen häntä loukkaa teknofestivaali tai luonnonsuojelu. Samalla tavalla tuntemattomaksi jää myös se, mitä Rukan laella, yöttömässä yössä, teknokansa kokee maisemassa.

Yritän ymmärtää näitä ihmisiä, Lontoon teknoneitoja ja Amsterdamin uroita hipsteriparroissaan, yritän ymmärtää kaiken suojelun vastustajia.

Ymmärrys jää puolitiehien. Sama toisinpäin. Teknoväelle olen jo maahinen, tuhkatukalle teknojoikaaja.

Todelliset pyhät, joita ukko tuntee teknolla tai suojelulla loukatun, tuskin ovat ukon itsensäkään tiedostamia.

Se, mistä voidaan puhua, toden sijaan, on se, että rahhaa tulee vankasta sahapuusta ja matkaajalta. Ne ovat tosiasioita.

Ja tanssasipa ukko itsekin, pani oikein solsticet Juhannuskalliolla ’62 ja hänen isänsä vuonna 1948.

Linkki Yle:n elävään arkistoon on korjattu kello 9.50.