Joka toinen suomalainen kokee elämänsä aikana jonkun mielenterveyden häiriön. Yleisimpiä ovat masennus sekä ahdistuneisuushäiriöt.
Yleisyydestä huolimatta mielenterveysongelmista puhutaan edelleen pitkälti asiana, joka ei koske meitä, vaan muita.
Stigma eli häpeäleima vaikuttaa siihen, että mielenterveyden ongelmista on vaikea puhua.
Jopa 70 prosenttia masennuspotilaista salaa tilansa, usein erilliskohtelun ja syrjinnän pelossa.
Stigma tarkoittaa asenteita ja arvoja, joiden mukaan mielenterveyden ongelmat ovat häpeällisiä. Stigma voi olla sisäistä eli itsensä leimaamista, ulkoista eli toisten tuottamaa tai sosiaalista eli yhteisön tuottamaa.
Lisäksi puhutaan rakenteellisesta syrjinnästä eli tahattomista tai tarkoituksellisesti syrjivästi vaikuttavista käytännöistä esimerkiksi mediassa, terveyspalveluissa tai oikeusjärjestelmässä.
Parhaillaan meneillään olevalla Mielenterveysviikolla puhutaan negatiivisista leimoista ja luuloista, joita edelleen liittyy mielenterveysongelmiin.
On tärkeää muistaa ja muistuttaa, että ihminen ei ole yhtä kuin sairaus, vaan hänellä on sairaus. Sairaus on vain yksi osa ihmisen elämää, eikä sen siksi pidä leimata ja määritellä ihmisen koko persoonaa.
Mielenterveyden häiriöt voivat koskettaa ketä tahansa suoraan tai läheisen, työtoverin, ystävän tai tutun kautta. Häiriö näkyy harvoin päällepäin.
Jokaisen elämässä tai lähipiirissä voi esiintyä mielenterveyden häiriöitä tai itsensä leimaamista, vaikkeivät muut siitä tietäisi.
Mielenterveyden häiriöt ovat kansanterveydellinen haaste ja suurin työkyvyttömyyden aiheuttaja. Työkyvyttömyyseläkkeen saajista 50 prosenttia on mielenterveysperusteisella eläkkeellä.
Stigmaa voi tutkitusti vähentää kohtaamisilla, lisäämällä oikeaa tietoa ja korjaamalla väärää tietoa sekä julkisilla vastalauseilla epäkohtia ja vääryyksiä kohtaan.
Ei-leimaava puhe on ennakkoluulotonta, avointa, asianmukaista ja faktatietoon perustuvaa.
Mielenterveydestä puhuminen arkipäiväisesti on tärkeää, jotta yhä useampi pyytäisi ja saisi apua kun sitä tarvitsee.
Mielenterveyden häiriö sinänsä ei poissulje hyvinvointia. Häiriöstä on mahdollista parantua tai voida paremmin pidempiä aikoja. Paranemiseen vaikuttaa muun muassa omahoito ja saatu apu. Parannuskeino ei ole ahkeruus, tahdonlujuus tai itsekontrolli.
Tällä hetkellä vain puolet mielenterveyden häiriötä sairastavista saa tarvitsemaansa hoitoa.
Terapiatakuu-kansalaisaloitteen tavoitteena on päästä mielenterveyspalveluiden pitkistä odotusajoista.
Tulevaisuuden terveyskeskuksesta myös mielenterveyspalvelut on oltava helposti ja nopeasti saatavilla. Mielenterveydelle ei voi laittaa hintalappua – oikea-aikainen hoito ei voi olla koskaan liian kallista.