Tämä aika, jota nykyisin elämme, on kaikin puolin hämmentävä. Ja näyttää siltä, että yhä hämmästyttävämmäksi tämä maailma menee päivä päivältä.
Ajatellaan nyt vaikka teknologian kehitystä. Minun nuoruudessani televisiosta näkyi kaksi kanavaa. Nykyään kanavia on niin paljon, ettei sitä edes ymmärrä. Näiden lisäksi on erinäiset suoratoistopalvelut, joiden kautta ohjelmia voi katsoa silloin kuin se itselle parhaiten passaa. Sehän on toki ihan hyvä asia.
Toisaalta nykyään, kun kaikilla on nokan edessä henkilökohtaiset kuvaruudut, on ehkä television katselustakin kadonnut sellainen entisaikojen yhteisöllisyys. Enää ei ole kaikkien pakko katsoa samaa ohjelmaa samalta kanavalta samaan aikaan. Se on sinänsä harmi, sillä kyllä nykypäivänkin ihmiselle tekisi hyvää tuijottaa hetken aikaa pelkkää testikuvaa.
Yksi ihmisiä yhteisen ruudun ääreen kokoavista ilmiöistä on tietysti urheilu. Ala-asteelta muistan, että luokassa katsottiin Kimmo Kinnusen voittoisa heitto Tokion maailmanmestaruuskisoissa vuonna 1991. Se oli hieno hetki, jonka myötä innostuin itsekin heittelemään keppiä. Serkkupojalla naapurissa oli siihen aikaan tšekkiläinen naisten keihäs, joka jossain vaiheessa meidän varaston nurkkaan ajautui. Sitä kai sitä tuli nuoruusvuosina naapurin poikien kanssa viskeltyä. Koskaan en tosin keihäänheiton tekniikkaa oppinut, joten tulokset jäivät kovin vaatimattomiksi.
Toivoa sopii, että myös nykyiset koululaiset saavat joskus koulupäivän yhteydessä kokea vastaavanlaisia elämyksiä. Mikä sen hienompaa olisi kuin, jos joku suomalainen yleisurheilija tai mäkihyppääjä vielä jonakin päivänä seisoisi arvokisojen korkeimmalla korokkeella ja sen myötä lapset innostuisivat rakentelemaan lähimaastoon pieniä hyppyreitä ja viskomaan vaikka kiviä. Paljon hyödyllisempää sellainen olisi kuin nämä nykyajan kotkotukset – kuten vaikkapa joku e-urheilu.
Nykyään korostetaan liikaa näiden teknologisten vempaimien suomia mahdollisuuksia. Tekoäly alkaa olla suunnilleen jumalan asemassa nykypäivän teknologiauskovaisten elämässä. Kaikkeen mahdolliseen alkaa löytyä joku tekoälyohjattu kone. Lisäksi kaikkea mahdollista tarkkaillaan ja mittaillaan koko ajan. Varmaan tulevaisuudessa koneet jo tallentavat ihmisen unetkin muiden katsottaviksi suorana lähetyksenä jostakin pilvipalvelusta. Nuku siinä sitten rauhassa.
Jos ihminen kerran alkaa olla niin pöljä, ettei pärjää ilman tekoälyä, niin varmaan sitä tulevaisuudessa tehdään sitten tekoälyleikkauksiakin. Siinä sitten nippu palveluseteleitä kourassa jonotetaan älyn vaihtoon – samaan tapaan kuin nykyään vaikkapa polvi- tai lonkkaoperaatioon. Tosin tuskin tulevaisuudessa edes mitään seteleitä on olemassa.
Tulevaisuuden kuva alkaa olla synkkä. Tekoälyohjatut ihmiset haahuilevat koneiden luomilla harhapoluilla. Eikä kukaan enää heitä keihästä.