Kyläpirtin pullakahvit talkoiden jälkeen. Varamummun rakastava syli. Digiapu maahanmuuttajalle. Tulostimen asennus ikäihmiselle. Urheilevien juniorien huoltaminen.
Yllä mainitut vaikuttavat tämän päivän arkisilta asioilta, mutta montaakaan niitä ei olisi olemassa ilman vapaaehtoisten panosta. Siksi käytän tämän tekstiosioni kiittääkseni kollektiivisesti niitä ihmisiä, jotka käyttävät pyyteettömästi aikaansa muiden hyväksi.
Listani on kuitenkin vain kokoelma esimerkkejä, sillä se jää vääjäämättä vajavaiseksi kun ymmärtää vapaaehtoistyön huikeat mittasuhteet Suomessa: vuosittain noin 1,7 miljoonaa suomalaista antaa panoksensa vapaaehtoistoimintaan, Kansalaisareenan tilastot kertovat.
Sain ideani vapaaehtoisuuden pohtimiseen Pölkky Kuusamon lentopallopelissä sekä Tyräjärvellä vähempiarvoisen kalan nuottausta seuratessa.
Pelissä palloja kentän laidalta noutivat nuoret vapaaehtoiset, nuottaa taas oli vetämässä kymmenkunta paikallista aktiivia. Vaikutuin molemmista ja ymmärsin taas pitkästä aikaa, kuinka suuri osa yhteisömme hyvinvoinnista lepää vapaaehtoisten harteilla. Näin ei kuitenkaan aina ole, eikä ehkä tulekaan olemaan.
Juttukeikat hieman yli vuoden ajalta ovat kertoneet minulle paljon alueen yhdistysten tilasta.
Moni yhdistystä tai muuta vapaaehtoisuuteen nojaavaa tahoa haastatellessani keskustelu on kääntyy usein siihen, miten tänä päivänä on hirvittävän hankala houkutella uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Aikaa ei ole, tai mielenkiintoa. Kohde- tai ikäryhmä puuttuu alueelta kokonaan.
Noina hetkinä aistin surua ja ahdistusta vääjäämättömän edessä – kun yhdistys täyttää pyöreitä, se on yleensä viidenkymmenen suuremmalla puolella ja tuota lukua monesti lähentelee myös vapaaehtoisten keski-ikä. Tietotaidon ja yhteisen sosiaalisen tekemisen katoaminen on konkreettinen pelko.
Vaikka pelko tulevaisuudesta nakertaakin, kannattaisi katsoa juuri tätä hetkeä ja sitä, mitä tässä tapahtuu. Jokainen tunti joku saa avun toiselta ja välillä vaihtuu rahan sijasta hymyjä ja kiitoksia.
Koska on helppo voivotella ja vaikea nähdä positiivista nykytilannetta, pitäisi käsitettä 'vapaaehtoistyö' mielestäni katsoa sen kautta miten maailma makaisi ilman sitä. Kuinka moni urheiluseura pärjäisi ilman vapaaehtoisten panosta? Entä miten kävisi juuri seuraamani kalastuksenhoidon, näkemäni muistisairaiden vertaistuen tai tuiki tärkeän pakolaisavun?
Niinpä. Aika surkealta.
Kiitos siis teille, kahvinkeittäjät, nuottaajat, lätkämutsit- ja iskät, digijeesaajat, muistikummit, koirankävelyttäjät, lätynpaistajat, autokuskit, neuvovien puhelimien vastaajat , yksinäisten auttajat – lista muuten jatkuu loputtomiin. Teette loistavaa työtä.
Ilman teidän panostanne yhteiskunta olisi kylmä paikka elää.