Kolumni

Toimittajalta: Irtiotto arjesta vai päiväni murmelina – Pitäisikö hidastaa, lisätä vauhtia vai muuttaa suuntaa?

-
Kuva: Mikko Halvari

Haastattelin pari päivää sitten ranskalaisperhettä, joka osallistui Kuusamossa pysähtyneeseen Paris – North Cape -valokuvaralliin. Kun kysyin, mikä heidät sai lähtemään useammaksi viikoksi seikkailemaan Pohjoismaihin, perheen isä kertoi tutustuneensa rallin järjestäjään jo vuonna 1992. Hän kertoi luvanneensa silloin ystävälleen, että osallistuisi ralliin.

– Sitten lähdin ulkomaille töihin, tutustuin vaimooni ja saimme lapsia. Ja jossain vaiheessa vain havahduin ja huomasin, etten koskaan osallistunut ralliin. Tässä me nyt olemme, koko perhe, 27 vuotta myöhemmin.

Kuulostaako ajan kulumiseen havahtuminen tutulta? Niin minustakin.

Koillissanomissa (KS 14.8.2019) kerrottiin Rukalle vuodeksi muuttaneesta mustasaarelaisperheestä. He pitävät kehitysvuoden ja seikkailevat. Jutussa aluekehittämisen asiantuntija arveli, että yleisin syy ajallisesti rajattuun maisemanvaihdokseen on työelämän stressaavuus. Ehkä, ehkä ei. Työelämä muuttuu koko ajan, vauhti kiihtyy ja suorituspaineet kasvavat alalla kuin alalla.

Voiko kyse olla myös siitä, että ihmisten suhtautuminen työhön muuttuu? Enää ei pyritä siihen, että opintojen jälkeen löydetään hyvä työpaikka, jossa ollaan seuraavat 40 vuotta. Tai siihen, että mikään ei muutu, vaan kaikki sujuu samalla radallaan ja kukin voi olla tietoisesti tietämätön ja välinpitämätön. On ilmastonmuutos, suuret ikäluokat, globalisaatio ja sosiaalinen media. Tietoinen tietämättömyys on tänä päivänä täysin mahdollista saavuttaa, mutta vaatii ehkä enemmän yritystä kuin ennen.

On koko elämä, ei pelkkää työtä. Osa varsinkaan nuorista ei edes halua vakituiseen työsuhteeseen, vaan pätkätyöt sopivat heille hyvin. Jos haluaa lähteä muutamaksi kuukaudeksi reissuun, on puolen vuoden mittaisesta määräaikaissuhteesta helpompi irtautua. Toki se tarkoittaa enemmän säätämistä asumisen ja tavaroiden säilömisen suhteen, ja usein myös jatkuvaa epävarmuutta taloudellisesta tilanteesta. Toisia se ei haittaa. Toiset pyrkivät järjestämään elämänsä niin, että epävarmuus ei ole niin suurta, vaan on säästöjä tai osakkeita tai edes paikka, mihin tiukan paikan tullen palata.

”Loppujen lopuksi tärkeää ei ole se, paljonko elämässäsi on vuosia, vaan se, paljonko vuosissasi on elämää.” Kyseisen sitaatin alkuperäisestä sanojasta ei ole täyttä varmuutta, mutta sisältö on hyvä muistutus. Elämän pituudesta ei ole takeita kenelläkään. Jokainen on itse vastuussa siitä, mitä elämällään tekee ja miten. Mihin aikaansa käyttää: valittamiseen ja uhriutumiseen, tekosyiden keksimiseen ja muiden syyttämiseen. Vai siihen, että tekee itse elämästään sellaisen kuin haluaa.

Tuntuuko sinusta, että olet elänyt saman vuoden uudestaan ja uudestaan päiväni murmelina -tyyppisesti? Kiihtyykö oravanpyörän vauhti koko ajan? Pelottaako, että sinkoudut pian ulos pyörästä halusit tai et? Onko jotain, minkä toteuttamista olet miettinyt jo jonkin aikaa?

Olisiko nyt hyvä aika viimein tehdä jotain sen eteen? Askel kerrallaan.