Ulkoinen kovalevy. Passi. Valokuvalaatikko. Äitini maljakko. Ensimmäinen itse tehty puukko.
Kas noin. Olipa helppoa kerätä lista niistä asioista, jotka ottaisin mukaan jos kotini olisi tuhoutumassa tulipalon tai vesivahingon takia – ottaen huomioon siis sen, että minulla olisi aikaa ja ymmärrystä paniikkitilanteessa reagoida jotenkin järkevästi.
Varsin hullu ajatus pätkähti päähäni ensimmäisen kerran juttukeikalla talon palamista katsellessa ja taas seuraavan kerran lumikuorman takia romahtanutta kattoa ihmetellessä.
Mitä ihmettä sitä tekisi jos fyysisen elämän tukipilari, koti, muuttaisi olomuotoaan ehjästä rikkinäiseksi alta aikayksikön?
Yrittäisi todennäköisesti saada itsensä ja muut pihalle palavasta tai romahtavasta asunnosta miettimättä tavaroita tippaakaan.
Sosiaalisessa mediassa kotinsa menettämistä pohditaan tasaisin väliajoin kuitenkin omaisuusky-symyksen kautta, eikä sinänsä ihme.
Ihminen muodostaa joihinkin omaisuutensa osasiin hyvin vahvoja tunnesiteitä. Asioihin liittyvät muistot tekevät niistä niin tärkeitä, että ne haluaisi säilyttää hamaan loppuun saakka kotinsa paraatipaikoilla tai muistojen miljoonalaatikoissa.
Asunnon ja omaisuuden menettäminen on usein myös muistojen menettämistä. Muistojen vuoksi valokuvakansio, kovalevy tai tietokone ovat usein suosituimpien pelastettavien asioiden kärkipäässä.
Onnettomuusuutisissa akuutista tilanteesta selvinneet kertovat yleensä ensimmäisenä tapahtumien käyneen minuuteissa ja usein näin onkin: palovaroittimen piipatessa uloste on jo lentänyt tuulettimeen melkoisella vauhdilla. Aikaa ei ole ollut miettiäkään arvokkaita tai tunnepitoisia tavaroita ja hyvä niin, sillä eloonjääminen on aina tavaraa tärkeämpää.
Olen tästä samaa mieltä, vaikka välillä mieltä kaihertaakin ajatus miten ihmeessä sitä reagoisi, kun ympärillä liekit loimuavat ja se kovalevy on juuri tuossa laatikossa, aivan lähellä. Todennäköisesti, ja toivottavasti, viittaisisin maljakoille ja albumeille kintaalla.
Asiasta voi hakea positiivistakin puolta, kuten teininä kotinsa menettänyt tuttavani kerran asiaa pohti. Kaikkensa liekkeihin menettäneenä hän kertoi olleensa kiitollisin, ei omaisuudesta, vaan säilyneestä hengestä. Tulipalo ’tarjosi’ hänelle myös niin sanotun uuden alun. Eipä ollut turhaa painolastia uudelle opiskelupaikkakunnalle muuttaessa. Asenne kohdillaan, sanoisin.
Listani on muuten täysin epätäydellinen. Siitä puuttuivat tietenkin tuiki tärkeät lompakko, avaimet, lääkkeet, kengät, talvitakki, pipo – ja mitä muuta nyt sitä voisi pakkasella ulkona tarvitakaan. Niin, se kännykkäkin vielä...
Mitä sinä ottaisit mukaan, jos lähtö tulisi sekunneissa? Oletko kokenut vastaavaa tilannetta? Kerro!