Kolumni

Toimittajalta: ”Kenes tyttäriä se sinä oot?” – Koillismaalla olo eroaa kaupunkielämästä monin tavoin

-
Kuva: Mikko Halvari

Kun palaa Koillismaalle kaupunkielämän jälkeen, hyvin moni asia arjessa muuttuu. Muutin huhtikuun lopussa Jyväskylästä takaisin Koillismaalle koko kesän ajaksi. Jo nyt vastaan on tullut useita arkipäiväisiä seikkoja, jotka eroavat huomattavasti kaupunkielämän tahdista.

Ensimmäiseksi se ilmeisin: luonto. On täysin totta, että Koillismaan luontokohteille harva paikka vetää vertoja. Jo nyt lista kohteista, joissa on viikonloppuisin pakko päästä käymään joko ensimmäistä kertaa tai toistamiseen, on melkeinpä liian pitkä toteutettavaksi neljässä kuukaudessa.

Lohirannan mökillä asustellessani saan myös joka aamu herätä kirjaimellisesti luonnon helmassa. Jyväskylän kerrostalokaksiomme ikkunasta siintävä metsämaisema on erityisesti kaupunkinäköalaksi hyvin kaunis. Mökin suurista ikkunoista häämöttävää Kitkan järvimaisemaa on kuitenkin hyvin hankala voittaa.

Luonnon läheisyys Koillismaalla on näyttänyt myös kääntöpuolensa. Työmatka saattaakin kestää arvioitua pidempään, kun vauhtia täytyy roimasti hidastaa tienvarsilla temmeltävien eläinten vuoksi. Jo neljäntenä aamuna töihin ajellessani tien vasemmassa laidassa juoksenteli hirvi. Tietenkin poroja kohtaa keskellä tietä lähes päivittäin, maalinnuista puhumattakaan, mutta hirvi säikäyttää aina enemmän.

Kaupunkiajossa täytyy väistellä lähinnä vain pyöräilijöitä.

Myös tapaamisten sopiminen tuttujen kanssa vaikuttaa olevan Koillismaan verkkaisemmassa elämäntahdissa huomattavasti helpompaa. Usein opiskelijakavereiden kanssa kahvittelu täytyy varmistaa kaikkien kalentereihin sopivaksi jopa viikkoja etukäteen. Syynä lienevät lukemattomat tapahtumat, jotka aiheuttavatkin kaupunkikodin ikävöintiä. Koillismaalla tapahtumia on vähemmän kuin suurissa kaupungeissa, mutta myös ihmisten asenne elämään tuntuu olevan erilainen. Kiire ei ole jokaisella aivan loputon, tai ainakaan sitä ei huomaa. Eihän tuota koskaan niin hoppu ole, ettei joutais kahaville.

Kun on Koillismaalta kotoisin, tuttuja piisaakin huomattavasti enemmän kuin kaupungissa, johon on vasta pari vuotta sitten muuttanut. Hauskasti tämän huomaa vaikkapa kauppareissuilla Posiolla. Kauppareissuun, johon menisi myymälän nopeasti kiertämällä ehkä vartti, voikin vierähtää helposti lähes tunti. Kun tuttuja tulee vastaan joka nurkan takaa, haluaa heidän kanssaan tietysti vaihtaa tuoreimmat, tai vähemmän tuoreet, kuulumiset. Kauppaankaan ei siis kannata kiire kintereillään suunnata.

Paras asia Koillismaalla onkin juuri läheiset, tai oikeastaan ihmiset ylipäänsä. Tuntemattomienkin tapa kohdata toinen ihminen on välitön. Tuota välittömyyttä ei aivan kaikkialla koe. ”Kenes tyttäriä se sinä oot?” -kysymys nostattaa juuri siksi hymyn huulille poikkeuksetta.

Arvelenkin, että tuota kysymystä tulen kuulemaan seuraavien kuukausien aikana useammin kuin pitkiin aikoihin.