Sain ensimmäisen kirjastokorttini vuonna 1994. Jonotin sitä muiden ekaluokkalaisten tavoin pitkässä jonossa Hämeenkyrön kunnan kirjastosalissa. Kirjastotäti kyseli nimeä ja asuinpaikkaa. Hän kertoi sääntöjä: ei saanut huutaa tai juosta, piti olla rauhallinen. Kirjastomaksut pelottivat, kun jotenkin tunsin itseni jo tuolloin vähän hajamieliseksi. Nimi tuli rustattua juuri opitulla kirjoitustaidolla. Kaikki pelotti: säännöt, henkilökunta, tilat. Oli niin aikuista se kaikki.
Tuon kortin saamisen jälkeen pelko vaihtui pian suoraksi riemuksi. Kirjasto ei ollut liian pieni eikä liian iso, juuri sopiva. Sieltä löytyi vaikka ja mitä. Lainasin pääasiassa fantasiaa, scifiä ja tietokirjoja. Selasin aikuisten kauhukirjojen kansia pelon vallassa: koska näitä uskaltaisi lukea? Kuka pystyy nukkumaan luettuaan kirjan, jossa on näin pelottava kansikuva? Pyh ja pah kansikuvista, sillä paljon myöhemmin sain suoranaisia uniongelmia samaisten kirjojen sisällöistä. Kiitos vain, Stephen King.
Yksi iso muutos kirjastokokemuksessani tapahtui, kun saimme kirjastojohtajalta luvan pelata Magic The Gathering -korttipeliä kirjaston tietyn kulman pöydillä. Ehtona oli, että piti olla hiljaa. Tiedetäänhän mitä siinä kävi. Parhaimmillaan kymmenkunta esiteiniä kilpaili toisiaan vastaan ja äänentaso nousi. Aina. Hyssyttelyt ja paheksuvat katseet tulivat tutuiksi vanhempien kävijöiden osalta. Henkilökuntakin kävi tästä tasaisesti muistuttelemassa ehkä hieman vihaiseenkin sävyyn. Kiitos, Auli, että olit yksi osa tapakasvatustani.
Kirjasto on muuttunut korttipeliaikojen kirjalabyrintista valtavan monipuoliseksi palvelulaitokseksi. Tänä päivänä monesta kirjastosta on voinut kirjojen lisäksi lainata kaikkea hyppykeppien ja sateenvarjojen väliltä. Mikrofilmipalvelut ovat edelleen voimissaan, mutta ne ovat saaneet rinnalleen LP-soittimia, nettipäätteitä, tulostuspalveluja ja hiljaisia työtiloja. Suosikikseni on pikku hiljaa nousemassa erään suuren kaupungin kirjastossa oleva filmiskannauspalvelu. Se on maksutonta ja laitteet opastuksineen ovat suorastaan loistavia.
Olen maksuttomalle kirjastopalvelulle äärimmäisen kiitollinen: se on antanut tukea, tietoa, turvaa ja taitoa. Uteliaisuuteni ja tiedonnälkäni tulivat ja tulevat edelleen tyydytetyksi vuodenajasta riippumatta. Jos jotain ei sieltä ole löytynyt, se on monesti pystytty hankkimaan, kiitos isojen maakuntakirjastojen ja lainauspalvelujen monimuotoisuuden.
Ensimmäinen kirjastokorttini on vielä jossain tallessa, olen aika varma siitä. Missioni on nyt löytää se jonkun laatikon pohjalta ja fiilistellä haparoivin kirjaimin kirjoitettua nimeäni muistellen satoja ja taas satoja lukemiani opuksia. Ehkä joskus vielä saan selville sen ensimmäisen lainaamani kirjan.