Tutustumisen vaikeus ja ystävien puute. Nämä asiat lävähtivät silmilleni lukiessani Ylen viimeviikkoista juttua, joka käsitteli maahanmuuttajanaisten haasteita löytää suomalaisia ystäviä Suomesta. Uuteen kotiin haluttaisiin paikallista juttuseuraa, mutta kantasuomalaisiin on vaikea tutustua. Tämä aiheuttaa luonnollisesti suuria haasteita kotiutumisen kanssa, sillä koti on katon lisäksi sosiaalinen kokonaisuus.
Pohdin tätä ajatusta laajentaen tutustumisen joskus niin sietämätöntä vaikeutta oman kulttuurimme sisälle.
On nimittäin karu tosiasia, että aikuisiällä uusiin ihmisiin tutustuminen on paikoin ja paikkakunnittain hankalalta tuntuva savotta ihan perisuomalaisellekin.
Syitä on varmasti yhtä paljon kuin tekijöitäkin. En voi olla kuitenkaan miettimättä paikalliskulttuurien eroista johtuvia haasteita, enkä myöskään väenpaljoudesta- tai vähyydestä aiheutuvia tekijöitä.
Koillismaa on opettanut kädestä pitäen paikallista elämänmenoa. Lyön pöytään kaksi tärkeintä huomiotani: täällä päin puhutaan vähemmän kuin kotiseudullani Pirkanmaalla. Täällä ei myöskään asu niin paljon väkeä kuin aiemmissa kotipaikkakunnissani. Molemmista seuraa haasteita.
Vähemmän väkeä on vähemmän kontakteja ja vähemmän puhetta on vähemmän ajatusten jakoa. Tähän perikuusamolainen kollegani totesi, että ei tarvitse puhua, jos ei ole asiaa. Hienon lakonisesti ilmaistu suuresta kulttuurierosta.
Tänne muuttaessani päätin tutustua paikallisiin omana itsenäni, avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Tuo lähestymistapa on toiminut melko hyvin.
Olen saanut ympärilleni uusia ihmisiä, mutta yksi hassu ilmiö asiassa kuitenkin on. Suurin osa heistä on kuitenkin alkujaan kotoisin aivan muualta.
Samaa olen kuullut muiltakin muuttajilta. Siksi tuntuukin välillä, että me ulkopaikkakunnilta tulevat tutustumme toisiimme paremmin kuin kantakoillislaisiin.
Samaa ilmiötä esiintyy maahanmuuttajilla omien kulttuuriryhmiensä kesken. Asian toivoisi olevan toisin molemmissa tapauksissa.
Täydellinen kotiutumisen tunne on monien tekijöiden summa. Ihminen tarvitsee ympärilleen turvaverkkoa, naurukaveria, luotettuja ihmisiä ja ympäröivän yhteisön hyväksyntää. Tässä paikallisen yhteisön rooli on hirvittävän tärkeässä asemassa.
Se, miltä paikallinen luonto tai nähtävyydet näyttävät, eivät kerro mitään yhteisöön pääsemisen helppoudesta. Aina sosiaalinenkaan ihminen ei pääse tiukkojen kulttuuriraamien läpi, vaikka tahtoa olisi.
Heitänkin haasteen nyt teille, jotka olette tänne muualta muuttaneet.
Millä tavalla te olette kotiutuneet?
Mitä haasteita olette kokeneet ja miten olette voittaneet ne?
Lähetä minulle sähköpostia – tai vielä paremmin – nykäise hihasta kaupassa ja kerro kokemuksistasi kasvotusten.