Muistan hyvin elävästi tilanteen, kun istun ranskalaisen perheen ruokapöydässä ja minulle tarjotaan pastis-nimistä juomaa kuuman kesäpäivän piristeeksi. Periranskalainen anisjuoma oli outo tuttavuus enkä ollut perehtynyt sen nauttimiskulttuuriin.
Vanhempi väki aloitti seremoniansa kaatamalla vettä jääpaloineen pastiksen joukkoon. Tuolloin omani oli jo kovaa kyytiä matkalla kohti vatsalaukkua – raakana. Sain tämän takia pöydästä paheksuviakin katseita.
Eräs mies kuitenkin tokaisi ihastuneella sävyllä ”you are from the north, you drink this like vikings.” Aloitin kertomalla, että Suomessa ei varsinaisesti ollut viikinkejä, kunnes tajusin selittäväni kuuroille korville. Juoma olisi pitänyt nauttia hitaasti veteen sekoitettuna, selvä se.
Tästä kiusallisesti tilanteesta selvisimme onneksi naurulla.
Samaa tunnelmaa on kenkien ottamisessa pois sisälle astuttaessa. Vaihto-opiskeluni aikana Alankomaissa jenkkiläinen opiskelijatuttu pamahti ovestani sisään ja lompsia tuli peremmälle kengät jalassa. Kokolattiamatto tai minä emme tästä tavasta tykänneet, mutta turhahan sitä oli purnata. En ollut erikseen esittänyt toivetta kengättömyydestä.
Imuroidessa pohdin huvittuneena minun ja tuttuni kulttuurieroja. Kenkien käyttö oli vain yksi niistä.
Tippauksen erot eri kulttuureissa ovat aiheuttaneet välillä kuumottavia tilanteita ravintoloissa. Unkarissa tippi on joissakin paikoissa sisällytetty automaattisesti loppulaskuun. Tunsin oloni jollakin tavalla petetyksi, kun huomasin maksavani tippiä noutopizzasta. Palvelu oli mitäänsanomatonta, mutta pakkohan se oli korttia vinguttaa, kun ei halunnut äläkkää asiasta nostaa. Olisin kuitenkin halunnut päästä itse päättämään oliko palvelu tai ruoka tippauksen arvoista.
Harmitti, mutta nauratti: en ole sen jälkeen joutunut maksamaan pikaruoasta tippiä.
Marokossa sain tingattua taksin itselleni puoleksi päiväksi, jotta voin vierailla aavikkokohteissa vapaasti. Tinki oli mielestäni hyvä: hinta tippu yli puolella. Turvavyöni tosin paljastui turvattomaksi malliksi. Sen ainoa tarkoitus oli pitää penkkiä ylhäällä.
Kuski lupasi ajaa varovasti, eikä heillä muutenkaan käytetä vöitä, se on ihan turistien hommaa se. Otin taksin ja riskin.
Tätä en ole naurulla muistellut, sillä pahimman sattuessa kyseessä olisi ollut oma henkeni. Hyvän seikkailun sain kuitenkin tuosta taksimatkasta.
Moni hankala on selvinnyt yhteisymmärryksellä ja naurulla – ohhoh, olipas tämä hassua, jatketaanko eteenpäin. Jälkikäteen ajateltuina ne ovat jopa piristäneet tunnelmaa, toimineet eräänlaisina keskustelun jäänsärkijöinä. Ainakin voimme yhdessä naureskella jollekin hassulle.
Millaisiin hauskoihin tai jännittäviin tilanteisiin sinä olet joutunut kulttuurierojen vuoksi? Heitä minulle viestiä – kiinnostaisi kovasti kuulla.