Posion taajaman kaunistamista alettiin suunnittelemaan keväällä 2017, tuolloin samana vuonna toukokuun lopussa toteutettiin kaikille kuntalaisille avoin kyläkävely. Kyläkävely tarkoitti siis sitä, että Posion taajamassa Posiontietä pitkin käveltiin kunnanvirastolta terveyskeskuksen liittymän risteykseen ja palattiin takaisin kunnanvirastolle valtuustosaliin ideoimaan kylää kauniimmaksi. Kehittämistoiveet kirjattiin ylös. Kyläkävelyyn osallistuneet FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:n edustajat laativat Posion Kehitysyhtiön tilaamana taajaman kaunistamissuunnitelman.
Siitä kun kyläkuvan suunnittelu aloitettiin, on kulunut pian siis kolme vuotta. Suunnitelman toteuttaminen on ollut tavattoman hidasta, kyläkuvan kaunistamiseen liittyvät vaiheet on olleet byrokratian rattaissa.
Ja nyt tapahtui se, mitä pelättiin, eli torin remontti osuu keskelle kesää. Aiheellista onkin kysyä, miten tämä on mahdollista, kun kaikki piti olla valmista ensi kesänä Posiolla ja Rovaniemellä järjestettävää (toivottavasti ei koronavirusepidemian takia peruta tapahtumaa) kansainvälistä keramiikka-alan kongressia varten? Posion Muikkumarkkinat jouduttiin jo perumaan torin muutostöiden vuoksi.
Tähän mennessä näkyvää Posion taajaman kaunistamisessa on ainoastaan se, että kirjaston ulkoseinään on kiinnitetty yhteensä 65 erikokoista mosaiikkiesinettä.
Hyvän esimerkin puolestaan omatoimisuudesta, ympäristön kaunistamisesta osoittaa entisen sähkötalon omistukseensa hankkinut yrittäjä, joka remontoi vanhan sähkötalon Arktista keramiikkaa -näyttely ja myyntitiloiksi.
Ihan tumput suorina ei sentään kunnassa ole oltu, vaan jo viime kesänä keramiikkatyöpajassa on valmistettu erilaisia mosaiikkiesineitä, muun muassa penkkejä, kukkalaatikoita ja linnunpönttöjä. Ne asetellaan taajamaan terveyskeskuksen risteyksen ja Seon huoltoaseman risteyksen välille.
Työn alla on myös uudet tienvarsikyltit entisten tilalle.
Hyvä niin, että jotain uutta ilmettä on kuitenkin taajamaan tulossa, mutta kiire tulee noidenkin vähäistenkin mosaiikkiesineiden, ja uusien tienvarsikylttien pystyttämisessä.
Kyläkävelyyn tuolloin toukokuussa 2017 itsekin osallistuneena sain kuvan, että kuntalaisilta tuli toiveita taajaman viherrakentamisesta, jopa pienestä puistoalueesta nykyisen apteekin pihalta osuuspankin nurkalle. Ei taida tämä toteutua?
Mielestäni juuri näkyvä ja näyttävä viherrakentaminen uusine puistoineen ja nurmikkoineen sekä istutuksineen olisi kaikkein eniten viihtyisyyttä lisäävä asia.
Mikäli ensi kesäksi suunniteltu kansainvälinen keramiikkakongressi toteutuu, tapahtuma tuo Rovaniemelle viikoksi noin 340 vierasta 60 eri maasta. Vieraat viettävät viikosta yhden päivän Posiolla. Heille toki on kauniita paikkoja Posiolta näytettävänä Pentik-mäkineen, Timisjärven kartanoineen ja Himmerkin Lomakeskuksineen, sillä kaunis kyläkuva voidaan unohtaa.