Kolumni

Toimittajalta: Makustelemisiesa elikkä lorruo valluu

-
Kuva: Mikko Halvari

On ne vaen ollu yhellaesie nuo entivanhaset kirjurit. Taekka oesko nuo ollu samallaesie ku meikäläeset? Senpä näkkee.

Esmes oli joku höystönhakija ollu tunturissa ja nähny, että tuolla pensas pallaa. Se oli sitte yhtä tosi ku hauvinkeitinvesi, ku joku äijänkäpy sen pani ylös jollaen senaekusella muistitikulla.

Vae liekkö ollu joku imminsiemen ja sillä essuntaskussa sopiva nuolenpää ja se kirjotellu ajankuluksi samalla, kun paementeli menemään sitä mustaa muurikkiesa?

Niin ja toesetha oli nähny jos jonkulaesta ihmettä ja kipassu petäjään ja tepsutellu vettä pitkin ja lentäny matolla, ja neki oli niin tossie että passuunat soe ja permanto tärisi!

Oeshan ne käteviehi semmoset matot, ei sillä. Saeskohan nuita alipapalta? Oes pehmy istuo. Pienet seeookakspäästöt. Ja ilimastoenti pellaes.

Seköhän se semmonen matto olikin, kun pohjolan yössä kerran kuulin mä ryskävän? (Tähän vähän samalla rämpytystä sillä hauvin leukaluulla, jos se on virreessä. Kiitoos.)

Tosipuhheessa minä joen kahvikeittoa ja katon, kun tiijaenen tuossa heputtellee herkkupallaasa verkkosukasta kuusen kylestä. Nokalla silimiin tuikkii ja kynsillä toesista pittää kiinni.

Että jos minä nyt kirjottasin taekka ilimottasin, että perskata kun tuo tiijaenen ykskaks kasvo metrikolomenkymmenen sentin mittaseksi ja nielasi koko pötkön pötsiisä ja kahlasi minnuo ikkunasta tiiraamaa että oesko sitä isännällä santsie, niin kyllähän ne kielesä nahottasi!

Ei ne pyhhää eekirjaa siitä paenasi, niijettä sitä ihmettä luettasiin vielä kahen tuhannen vuojen perästä.

Ne laettas pijan esperiin, kele.

Siinä ei auttas selevittää, että hehe, elekää, minä vaen purasin kahvin kans asetyylisalisyylihappoa kaks kolomensaan millin nappie! Lunssaan!

Näen sitä lorruo vaen valluu, vaekka alussa sitä ei ollu ollenkaan.

Sanat suussa sullaa kun kirnuvoe. Puhheet tipahtellee ku niillä ei oo henkseleitä. Hampaelta kun ne hyppää, niin ne levijää sen keturoelleen pitkin maalimaa.

Elias-ukko aenaski huiteli mustettasa semmosille mutkille, että ne oes tuolla laella luikutellu hetikohta ku olivat sotkan pesältä karkuun päässy.

Sitä sitä kans tosijaan saa ihmetellä, että miten se tämä taevaan ja maan loehtiminen on osattu selevittää niin tarkon kun mitä tuossa isossa kirjassa, joka onnin nii iso että sivunumerot on pitäny alottaa monta kertaa alusta.

Kohtuuvella sen toki ossaa kuvitella, että minkälaeset oli vaekka syvvyyvet. Nehä on meleko kolokkoja olemassa, varsinni jos on eissä semmonen kinkama, että ei tolokun murmelikkaan nää pohjalle saakka.

Mutta että "Tulukoon valo" ja niin poes päen. Kuka asessori ne muka oli kuulemassa ja sanasta sannaan muistiin merkihtemässä, kun kerta kettää apupappiekaa ei ollu vielä olemassa? Ei kaet se partasuu uros niitä ite siinä häslingissä kirjoehin kerinny pistää, en usko tällä juonnilla.

Kokkeillaampa ottaa toenen kuppi hyvvää posiolaesta kahvie.