Sellaiset asiat, joista voidaan puhua ääneen eivät enää hallitse koko elämää, sanoo Jenny Lehtinen.
Jenny Lehtinen on se toimittaja, jonka hiusten väri vaihtuu karamelliväristä toiseen ja joka ohjelmissaan kertoo henkilökohtaisista asioistaan, itkee ja nauraa paljon. Mielenterveyden keskusliitto nimitti Jenny Lehtisen vuoden 2019 Hyvän mielen lähettilääksi. Hyvä!
Kuuntelen ilon ja huolen sekaisin tuntein nuoria ja nuoria aikuisia. Nuorten elämässä ahdistus, syömishäiriöt, masennus ja muut mielenterveyden häiriöt ovat asioita, jotka ovat osa aina vaan useamman nuoren elämää. Saman kokeneita löytyy pelottavan helposti.
Ilolla puolestaan seuraan sitä miten nuoret mielenterveydestään puhuvat. Heihin stigma ja häpeä eivät ole tarttuneet. Kun vanhemmat vielä kakistelevat kurkkuaan, nuoret kirjoittavat paniikkihäiriökohtauksestaan jo blogia.
Me menestystä korostaneiden vuosikymmenten kasvatit, joiden olkatoppauksille ei vielä ole näkynyt haastajaa, kasvoimme koviksi. Ne, jotka väsyivät nousukiidossa, olivat epäonnistujia ihan ihmisinäkin. Ainakin ujous ja herkkyys olivat työelämässä ei-toivottuja persoonallisuuden piirteitä. Jos olet ulospäinsuuntautunut, rohkea ja dynaaminen, olet etsimämme henkilö!
Onneksi nykyään on paremmin. Uusi sukupolvi arvostaa myös niin sanottuja pehmeämpiä persoonallisuuden piirteitä, sellaisia joista kumpuavat kyky innovoida, ihmistuntemus, eettisyys, estetiikan taju ja monet muut taidot.
”Yleensä mielenterveysongelmista kehotetaan olemaan hiljaa, ja se onkin yksi asia, johon toivoisin suurta muutosta”, sanoo Jenny Lehtinen. Hän on osa muutosta, mutta onko yhteiskunta siihen valmis?
Millaisia kykyjä esimerkiksi yritykset, puolustusvoimat ja tiede menettävät, jos asenne mielenterveydestä puhuviin, sitä huoltaviin, ongelmia kokeneisiin ja parantuneisiin ihmisiin ei muutu? Juuri heitä, tunnetaitoisia, herkkiä ja erilaiseen ajatteluun kykeneviä ihmisiä, maailmassa nyt kipeiten tarvitaan. Ramboilulla ei tehdä parempaa huomista.