Kenraalimajuri Tynkkynen kertoo Kylkirauta-lehdessä maavoimien ryhmityksistä itsenäisyyden ajalta. Kylmän sodan aikana mallit olivat pakkomielteisen salaisia, erityisesti idän uhan torjuntaan. Toki Pohjanmaan rannikolle oli laskettu prikaatit lännen varalta. Puolustus rakennettiin tosiasiassa idän suuntaan. Esimerkiksi Kalervo-suunnitelmaan piirretyt kolme puolustusvyöhykettä suojasivat lopulta Lounais-Suomea Helsingistä Jyväskylään ja sieltä Kokkolaan.
Pietari Suuren poljettua kaupunkinsa Suomenlahden pohjukkaan on Venäjä määrittänyt Suomen paikan geopoliittisiin karttoihin. On pitänyt totutella ja tottua, vaikka väkisin – ainakin siitä pitäen, kun nousukas Napoléon kuohitutti Ruotsin 200 vuotta sitten. Lännessä vaihtuneet sotaherrat eivät kuitenkaan koskaan heittäneet sotilaallista kiinnostustaan Suomen alueeseen. Se on nähty Pietarissa historian todeksi todistamana uhkana. Kremlille voi Suomi olla ilkeä vihollisen astinlauta sodassa.
Nyt Putinin ulkopolitiikkaa märää muurin murtumisesta saakka lännessä unohdettu geopolitiikka. Kiivas muistamattomuus on ollut liberaali-Helsingimn johtotähti. Palannut geopolitiikka tarkoittaa kuitenkin etupiiripyrkimyksiä aina tappamiseen asti – mahdollisuutena tai toden tekona, niin kuin Ukrainassa.
Presidentti Trumpin ensimmäisiin merkittäviin tukijoihin ja neuvonantajiin kuuluva Newt Gingrich kyseli vasta, että onko amerikkalaisilla halua kuolla Pietarin esikaupunkien puolesta. Hän tarkoitti Baltiaa, jolla on Naton, eli Yhdysvaltain turvatakuut. Trump keräsi hurraata kampanjallaa, jonka mukaan turvatakuista on jatkossa suoritettava jämpti kasa kahisevaa.
Suomella ei ole Yhdysvaltain turvatakuita, mutta astinlautapelkoja on uskallettu lietsoa kutsutuilla ja Suomessa sotaa harjoittelevilla Yhdysvaltain ja Britannian joukoilla.
Yhdysvalloissa tutkitaan Venäjän ulkomaantiedustelun sekaantumista Trump-vaaleihin. Emme tiedä, onko FSB:llä kompromaattia, kiristysruuvia. Trump kampanjoi kuitenkin kovasti Yhdysvaltain juntturoiden republikaanien Venäjä-vastaisten päiden kääntämiseksi, ”miksi emme voisi tulla toimeen Venäjän kanssa”, hän kyseli retorisesti. Retosti vielä tekevänsä Suuren Venäjä-diilin.
Kumman etupiirissä – supervallan vai alueellisen suurvallan – Putin ja Trump tapaavat heinäkuussa? Vai tapaavatko he peräti väliin perustettavassa puskurivaltiossa, jollaiseksi esimerkiksi Puola päätyi edellisen maailmansodan alla?
Millaista maanpiirin, geon, politiikkaa pitäisi sitten tehdä Koillismaalla? Olisiko syytä jatkaa Pauli Saapungin soutamalla joella – pyrkiä yhteyksiin Oulankaa myöten vai olisiko viime vuosina Helsingissä voimaan saatettu Stubb-naamainen ’Suomi seilaa Atlantilla’ -arvio nyt oikea, tällä kertaa ja 30-luvusta poiketen?
Passaisiko Posiolle ystäväkirkonkyläksi Etelä-Dakotan Deadwood?